Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä

kulttuuri

.

Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä – PDF-tiedosto

.

Vihdissä oppilaita ohjataan tuntemaan, ymmärtämään ja kunnioittamaan jokaisen kansalaisen perustuslain mukaista oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Jokaisen oppilaan kieli- ja kulttuuri-identiteettiä tuetaan monipuolisesti ja oppilaat tutustuvat monenlaisiin tapoihin, yhteisöllisiin käytäntöihin ja katsomuksiin. Asioita opitaan näkemään toisten elämäntilanteista ja olosuhteista käsin.

Perusopetus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Se on muodostunut ja muuttuvassa maailmassa muotoutuu eri kulttuureiden vuorovaikutuksessa ja luo siten pohjaa kulttuurisesti kestävälle kehitykselle. Oppiminen yhdessä yli kieli-, kulttuuri-, uskonto- ja katsomusrajojen luo edellytyksiä aidolle vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydelle. Vihtiläinen perusopetus antaa perustan ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaisee toimimaan myönteisten muutosten puolesta.

Opetuksessa hyödynnetään oppilaiden ja heidän huoltajiensa ja yhteisönsä tietämystä oman kieli- ja kulttuurialueensa luonnosta, elämäntavoista, historiasta ja kielistä. Tavoitteena on edistää kaksi- ja monikielisyyttä ja siten vahvistaa oppilaiden kielellistä tietoisuutta ja metalingvistisiä taitoja. Koulutyöhön voi sisältyä monikielisiä opetustilanteita, joissa opettajat ja oppilaat käyttävät kaikkia osaamiaan kieliä.  Kulttuurista monilukutaitoa voidaan vahvistaa mediakasvatuksella ja ottamalla huomioon oppilaiden ja heidän perheidensä mediakulttuuri.

Vihdissä järjestetään myös Valmistavaa opetusta maahanmuuttajille. Valmistavan opetuksen opetussuunnitelma on erillinen suunnitelma Opetussuunnitelma-sivulla. Maahanmuuttajille tehdään omat oppimissuunnitelmat opiskelun tueksi. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaiden taustat ja lähtökohdat, kuten äidinkieli ja kulttuuri sekä maassaoloaika. Oppilas opiskelee suomi toisena kielenä -oppimäärän mukaan, jos oppilaan suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita yhdellä tai usealla kielitaidon osa-alueella tai oppilaan suomen kielen taito on muutoin riittämätön suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän opiskeluun. Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Vihdin kunta on laatinut Kotouttamissuunnitelman maahanmuuttajille.

Viimeksi päivitetty 16.10.2016

Yhteystiedot

Sivistysjohtaja Marjo Ojajärvi

050 5373340

Pedagoginen sihteeri Hanna Arvilommi

044 042 1563

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)vihti.fi