Vihdin luonnolle on ominaista suuri vaihtelevuus

Metsäisiä mäkiä, paljaita kallioita ja kalliojyrkänteitä, pieniä lampia ja suuria järviä sekä peltoaukeita – kaikkea tätä tarjoaa vihtiläinen maisema kirjavana mosaiikkina.

Kallioperä, joka luo maiseman perustan, on vanhaa matalaksi kulunutta peruskalliota. Vihti kuuluu eteläiseen rannikkomaahan, jossa kaikkialla näkyy viimeisen jääkauden jälkiä ja jään sulamisvaiheen aikaisia muodostumia. Kaikki kallionyppylät ovat jään sileäksi hiomia silokallioita. Kauan sitten tapahtuneissa maanjäristyksissä syntyneet ruhjelaaksot mannerjää kulutti syvemmiksi. Kallioperän alavimmat kohdat ovat nyt järvialtaita, mutta jääkauden päättymisvaiheessa koko Vihti peittyi veteen. Oli vuorotellen järvi- ja merivaiheita, mutta aina pohjalle kerrostui savea, jota paikoitellen on jopa 20 metriä paksuja kerrostumia. Nyt nämä savikot ovat peltoja.

Jään reuna viipyi Vihdin kohdalla – muodostui Lohjanselän harju

Noin 11 000 vuotta sitten jään sulaminen ja uuden jään muodostuminen olivat tasapainossa. Siksi jään reuna pysyi Vihdin kohdalla 200-250 vuotta. Sulamisvesivirrat kuljettivat mukanaan mahtavan määrän soraa ja jää toi mukanaan moreenia. Jäätikön reunaan kasaantui Salpausselän jatke Lohjanselkä, joka kulkee lounaasta koilliseen halkaisten Vihdin kahtia. Laajat hiekkanummet muodostuivat Nummelaan ja Ojakkalaan. Nummelan lentokenttä sijaitsee tasaisella sulamisvesivirtojen suistokerrostumalla, jonka pinta on 112 metriä merenpinnasta. Sekä Nummelan että Ojakkalan taajamat ovat osittain harjun rinteillä. Lohjanselkä on myös oivallinen tienpohja valtatielle. Pohjaveden kerääntymisalueena harju suodattaa juomavettä vihtiläisille. Liikenne ja asutus uhkaavat veden puhtautta!

Jalot lehtipuut viihtyivät lämmeneessä ilmastossa

Kun vedenpinta jääkauden jälkeen laski paljastuivat ensin kalliomäet luotoina. Aallokko huuhtoi ne paljaiksi, kuten nykyisin tapahtuu ulkosaaristossa. Vedestä paljastuneelle maalle tuli varsin nopeasti kasvillisuutta ja ilmaston lämmetessä nykyistä lämpimämmäksi tänne tuli jaloja lehtipuita, joille savikot tarjosivat hyvän kasvualustan. Tammi, saarni, lehmus, vaahtera ja pähkinäpensas olivat nykyistä yleisempiä, muu lehtokasvillisuus kukoisti niiden katveessa. Myöhemmin ilmasto viileni ja sitten ihminen hävitti lehtokasvillisuuden raivaamalla parhaat savikot pelloiksi. Vain pienialaisia pähkinäpensaslehtoja on enää jäljellä.

Ihminen on muuttanut luonnonmaiseman

Vihdin suurimman järven, Hiidenveden, pinta on 32 metriä merenpinnan yläpuolella. Hiidenvesi oli pitkään merenlahti. Hiidenvesi on saven vuoksi sameavetinen, runsasravinteinen järvi, joka on ihmisen toiminnan vuoksi rehevöitynyt. Kesäisin esiintyy sinileväkukintaa. Hoitotoimet ovat hankalia ja varoja vaativia. Meillä on siis ympäristöongelma. Osa Vihdin järvistä on karuja, humuksen tummaksi värjäämiä erämaajärviä kuten Moksijärvi, jonka rannalla sijaitsee seurakunnan leirikeskus, Riuttaranta.

Ihminen on muuttanut luonnonmaiseman kulttuurimaisemaksi kylineen, peltoineen, teineen ja talousmetsineen. Muuttunut on myös maatalous. Enää eivät kukot ilmoita aamuntuloa kiekumalla eikä kirjava karja laidunna pelloilla, vaan traktorit ja leikkuupuimurit pörräävät viljatiloilla. Taajamien reunamilla rivitalot ja marketit valtaavat peltoja.

Paljaaksihakkuut rumentavat maisemia pitkiksi ajoiksi, ja toisaalla ikiaikaisia peltoaukeita muutetaan puupelloiksi istuttamalla alueelle yhtä puulajia.

Sora-autot kuljettavat pois harjualueiden hiekkaa, maisema saa haavoja, jotka eivät koskaan parane.

Erämaan rauhaa pääsee kokemaan Salmen ulkoilualueella sekä Nuuksion kansallispuistossa, josta suurin osa sijaitsee Vihdin kunnan alueella. Nämä rauhoituskohteet varmistavat tuleville sukupolvillekin mahdollisuuden entisaikojen luontokokemuksiin.

Hilkka-Maija Virrankoski