|
|
Tieto- ja palvelutalouden kylä Vihtiin -seminaariVihdin kunta järjesti yhdessä Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa visiopäivän 26.3.2009, jossa pohdittiin näkökulmia tieto- ja palvelutalouden kylän sijoittumisesta Vihtiin. Seminaarissa oli puhumassa maamme eturivin osaajia - kauppakorkeakoulun lisäksi myös mm. Tieto Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti ja johtaja Bo Harald. Matti Lehti, joka toimii myös Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerina, kertoi näkemyksiään digitaalitaloudesta. Johtaja Haraldin aiheena oli puolestaan tietoaikainen talous. Helsingin kauppakorkeakoulun professori Jyrki Wallenius kertoi tietotaloudesta ja professori Pekka Malo valotti rahoitusmarkkinoiden uutisvirtojen analysoinnin tukisysteemiä. Pulse Oy:n toimitusjohtaja Janne Korhonen kertoi kokemuksistaan IT-palvelusovellusten rakentamisessa. Seminaarin alkuunpanijana ja puheenjohtajana toimi Helsingin kauppakorkeakoulun professori Pekka Korhonen.
Seminaarissa pohdittiin palvelujen näkökulmasta katsottuna paikallisten tietoverkkojen mahdollisuuksia palvella paikallisia asukkaita mm. mitä palveluja ne voisivat tarjota. Vihdin eteläisen Nummelan uudet työpaikka-alueet tarjoavat loistavan mahdollisuuden tällaisen tieto- ja palvelutalouden kylän sijoituspaikaksi. Ne ovat sijainniltaan valtaväylien varrella, liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle ovat nopeat ja alueella voidaan yhdistää työpaikka-alueiden lisäksi myös korkeatasoista asumista. Seminaarin paneeliosuudessa keskusteltiin siitä, kuinka ajatusta voitaisiin kehittää ja saada hanke toteutuskelpoiseksi.
Seminaariesitykset ohjelman mukaisessa järjestyksessä ohessa. Pekka Korhosen alustus Kimmo Jarvan esitys Matti Lehden esitys Bo Haraldin esitys Jyrki Walleniuksen esitys Pekka Malon esitys
|