Tulosta | Tekstikoko: + -

Vanjärven koulu

Yleistä

Vanjärven koulu sijaitsee idyllisessä maalaismaisemassa, peltojen keskellä, Vihdin kunnassa. Vanjärvi on noin 400 asukkaan kylä, joka sijaitsee kunnan luoteisosassa. Varsinaista taajamaa ei kylässä ole. Kunnallisista palveluista on tarjolla peruskoulun ala-aste ja päiväkoti . Kirjastoauto vierailee koululla parillisten viikkojen torstaina klo 10.30 - 11.15

Yhteisöllistä elämää Vanjärven kylällä

Vanjärven kylän keskeisin paikka, missä vielä on viikottain toimintaa, on koulun ja päiväkodin ympäristö. Pihalla ovat kokoontuneet kylän lapset vanhempineen pelailemaan ja leikkimään yhdessä. Siellä tutustutaan toisiin kyläläisiin ja vaihdetaan kuulumisia. Pihalla tapaavat myös toisiaan pienten lasten äidit ja aikuisetkin keskenään kokoontuvat kesäisin pelaamaan mm. kyykkää pihapiiriin.

Luontainen yhteisöllisyys on säilytetty palveluiden poistumisen jälkeenkin. Nyt palveluista ovat enää jäljellä koulu ja päiväkoti. Kylällä järjestetään yhteisiä tapahtumia, mm. koko kylän yhteinen joulujuhla, jossa kohdataan kyläläisiä vauvasta vaariin. Paikallinen metsästysseura järjestää vuosittain koululaisille eräretken. Koko kylän kummi, Irma Hyytiäinen, on myös kaikille tuttu kotiseutumuseoineen. Koulun ja päiväkodin järjestämät tempaukset keräävät paikalle myös sankoin joukoin kyläläisiä, mm. lokakuiset sadonkorjuujuhlat.

Vanjärven koulu ja päiväkoti tekevät tiivistä yhteistyötä mm. 4H-toiminnan kanssa. Pihalta löytyvät lasten ylläpitämät kasvimaat ja puutarhan hoidon avulla opetellaan jo varhain, mistä ruoka tulee. Koululla ja päiväkodilla on myös oma kummimaatila, missä lapset ovat saaneet käydä tutustumassa maatilan töihin sekä mm. ratsastamassa hevosilla.

Joustavaa yhteistyötä päiväkodin ja koulun välillä

Päiväkodin ja koulun muodostamaan tiiviiseen yhteisöön kuuluu yli 70 henkeä. Yhteistyö on tiivistä ja luontevaa, rakennuksetkin ovat ihan vierekkäin. Talojen välillä toimivat mm. kummioppilastoiminta ja joustavat esi- ja alkuopetustunnit. Näin saadaan mahdollisuus yhdistää henkilökunnan asiantuntijuus sekä lapset saavat parhaan mahdollisen tuen. Kummioppilaat muodostuvat päiväkodin ja koulun lapsista niin, että jokaisessa ryhmässä ikähajonta on suuri (3-12v.). Ryhmässä isommat lapset auttavat ja opastavat pienempiä. Tämä helpottaa pienten eskarilaisten kouluun siirtymistä, koska isommat oppilaat sekä aikuiset koulun puolelta ovat jo tuttuja. Päiväkodin ja koulun väki osallistuu yhdessä mm. seurakunnan järjestämiin tuokioihin, joulukirkkoon, pääsiäisvaellukselle, joulupajoihin ja erilaisiin talkoopäiviin. Koulun ja päiväkodin henkilökunnalla on myös yhteinen toimintasuunnitelma ja yhteiset tavoitteet.

Pienten kylien säilyminen tärkeää

Vihdissä on lukuisia pieniä kyliä, joiden elinvoimaisuus on pitkälti sidottuna lähikoulujen toimintaan. Kylien asukkaat ovat tietoisesti valinneet arvojensa mukaisen maalaiselämän ja tähän valintaan on kaikilla oikeus. Toimivat kyläyhteisöt ovat myös myyntivaltti, jonka perusteella kuntaan muuttaa uusia lapsiperheitä, jotka eivät löydä arvojaan ja elämäntapaansa vastaavaa asuinpaikkaa kaupungeista tai taajamista. Vihdin kylien säilyttäminen lähikouluineen vireinä ja toimivina on ehdottomasti koko kunnan etu.

 

Koulun historia

Kartanon omistaja, kamariherra Linder lahjoitti vuonna 1902 Vanjärvelle kansakoulua varten metsänvartijan talon tontteineen. Samalla hän turvasi perusopetuksen kartanon työntekijöiden ja torppareiden lapsille. Koulu sijaitsi kauniilla mäellä Vanjärven pohjoispuolella. Näissä tiloissa koulu toimi viisikymmentä vuotta. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1952 keskelle kylää, vihkiäisiä vietettiin 6.12.1952. Vanjärven kansakoulun ensimmäinen johtokunta perustettiin vuonna 1902. Sen puheenjohtajana toimi kamariherra Hj. Linder. Viimeisin johtokunta toimi vuosina 1999-2000 ja vuonna 2001 perustettiin vanhempainyhdistys .

lisää tietoa

 

Lukuvuoden teemat:

·         Veden kietokulku ja kulutus

·         maailman kansalaisuus

·         ympäristökasvatus - itsetunto