
Opiskeluohjeita
Opiskelu luokattomassa lukiossa lisää valintamahdollisuuksiasi huomattavasti. Samalla se edellyttää vastuun ottamista omasta opiskelusta ja etenemisestä. Se vaatii ponnistelua ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Säännöllinen työskentely ja vaivannäkö tuottavat parhaan tuloksen. Lukiossa sinun on mahdollista suunnitella opiskelusi kiinnostuksesi ja voimiesi mukaan. Muista kuitenkin, että erityisesti opiskelujen alkuvaiheessa on huolehdittava siitä, että valitset kursseja riittävästi, jotta pääset hyvään opiskelurytmiin (keskimäärin 6 – 7 kurssia/jakso). Jos aiot suorittaa lukion kolmessa vuodessa, suositeltavat pakollisten kurssien määrät ovat vuosittain I: 25, II: 15 ja III: 5 – 9.
Kiinnitä alusta lähtien huomiota opiskelutekniikkaasi ja pyri kehittämään sitä jatkuvasti. Oppiaineiden kurssit ovat tiiviitä, laajoja ja nopeatahtisia. Opettele huolehtimaan itse motivoinnistasi – yritä löytää asioiden positiiviset puolet. Oppiminen on tehokkainta, kun käytetään vaihtelevasti eri oppimistapoja ja niiden yhdistelmiä. Löydä omat vahvuutesi – harjoitus tekee mestarin!
Oppitunneista saat enemmän irti, kun olet aktiivinen, kyselet, kuuntelet, viittaat, väittelet, harjoittelet ja teet muistiinpanoja. Opettele käyttämään oppikirjojen lisäksi myös muita tietolähteitä. Onnistuminen vaatii älyllistä uteliaisuutta ja kokonaisuuksien hallintaa. Arvioi voimasi oikein, suunnittele opiskeluaikataulusi tavoitteittesi ja voimavarojesi mukaan.
Älä lannistu vaikeuksista vaan pyydä apua opiskelutovereilta, ryhmänohjaajalta, opinto-ohjaajalta, erityisopettajalta tai aineenopettajalta. Kouluyhteisömme kaikilla jäsenillä on yhteinen päämäärä: myönteinen, kannustava ja oppimista helpottava ilmapiiri.
On tärkeää, että käyt viikoittain ryhmänohjaustunneilla, joilla saat ajankohtaista tarkentavaa tietoa tulevista tapahtumista ja mahdollisista muutoksista.
Seuraa myös Info-tv:n, kuulutusten ja ilmoitustaulujen informaatioita.
Erityisesti abiturienttien täytyy olla tarkkana, sillä ylioppilaskirjoituksiin ja tentteihin liittyvät asiat ja tarkemmat aikataulut päivittyvät lukuvuoden kuluessa.
Esseevastausohjeet
Koulussamme käytetään paljon vapaan lähdekoodin ohjelmia opetuskäytössä ja oppilastöissä:
Ohje OpenOffice impress -ohjelman käyttöön
Ohje kuvien lisäämisestä Open Office Impressiin
Hyvä vaihtoehto ryhmätöiden tekoon on myös Google Docs. Se on yksinkertaisempi kuin OpenOffice, mutta opiskelijat voivat jakaa keskenään saman tiedoston verkossa ja työstää sitä ajasta ja paikasta riippumatta. Ohjelman käyttäjäksi pitää rekisteröityä, (Google -tili) mutta se ei maksa mitään.
Koulullamme on sopimus käyttää Helsingin Sanomien digilehteä. Pääset kirjautumaan koulun koneilta tästä linkistä.
Opiskelijoiden kläytössä on kolmannen kerroksen opo-huoneiden edustalla oleva tietokone ja tulostin. Valitse tulostaessasi oikea tulostin, joka on vl-opo-hp. (valitse TIEDOSTO, valitse TULOSTA, valitse tulostin VL-OPO-HP, valitse TULOSTA)