Niuhalan historiaa

Hyvä sijainti on tehnyt Niuhalasta jo varhain niin vesi- kuin maaliikenteen solmukohdan. Ensimmäiset asutuksen merkit ovat tiettävästi esihistorialliselta ajalta peräisin. Maanviljelyyn soveltuva maasto helpotti asutuksen vakiintumista ja jo keskiajalla kylässä oli 4-5 taloa. 1400-luvulla Niuhalasta tuli myös Vihdin hallinnollinen ja kirkollinen keskuspaikka. Samalta ajalta on säilynyt kylän varhaisin rakennus- historiallinen aineisto.
Niuhalan kylän taloluku säilyi kiinteänä. sillä isonjaon alkaessa 1765 veroluettelojen mukaan taloja oli kolme kappaletta: Myyri (Rn:o 1), Liukas (Rn:o 2) ja Kuortila (Rn:o 3). Isojakokarttaan talot on merkitty rinnatusten maantien varteen Niuhalan korkeimmille kohdille. Pappila oli erillinen yksinäistila, joka osallistui maanjakoon vasta vuoden 1778 isonjaon täydennyksessä.
Rakennusryhmiä ympäröivät aidatut peltoalueet, jotka isossajaossa jaettiin lohkoihin talojen mukaisen kyynärluvun mukaan. Niuhalassa jaettavia peltoalueita olivat mm. Jokipelto (Jockipelto), Järvipelto (Järfvipelto), Ristinpelto ja U(u)sipelto sekä Maaniitty (Manitu) ja Kirjavaniitty. Nykyinen Kirkkoniemi kuului Pappilan maa-alueisiin. 1900-luvun alussa suoritettiin maiden uudelleenjärjestely, jossa niiden omistus pyrittiin saamaan yhtenäisemmäksi.
Vihtiläiset pihapiirit ovat kuuluneet lounaissuomalaisen rakennuskulttuurin alueeseen, jolle on ollut ominaista neljältä sivulta rakennuksilla rajatut umpipihat. Niuhalasta tällaiset pihat lienevät hävinneet jo 1800-luvun alussa ja kartta-aineiston perusteella sellainen on nähtävillä vain pappilassa v. 1780. Siihen aikaan kylän muiden talojen rakennukset ovat sijainneet hajallaan ja taloja on ympäröinyt suurehko tontti. Asuinrakennus on sijoitettu yleensä pihan korkeimmalle kohdalle ja muut rakennukset ovat olleet avoimesti sen sivuilla. Navetta ja palonarat rakennukset, kuten sauna ja riihi, ovat sijainneet kauempana.
Vuoden 1903 asemakaavapiirroksessa raitin varrella on näkyvillä mm. kirkkotallien yhtenäinen rakennusrivi. Jo vuonna 1837 tallit oli määrätty symmetrisyyden vuoksi siirrettäväksi yhteen riviin, kun ne sitä ennen olivat sijainneet hajallaan. Samaan aikaan rajoitettiin kirkon ympäristön rakentamista tulipalojen estämiseksi. Vuonna 1878 maantie oikaistiin kulkemaan suoraan Myyrin ja Kuortilan talojen välistä, kun se siihen saakka oli kiertänyt lähempää vanhaa kirkkoa. Kylän keskustan rakennuskanta on lisääntynyt lähes jokaisella vuosikymmenellä, joista jokainen on antanut piirteitä vaihtelevan kylämaiseman muodostumiselle
- Niuhalan talot kartalla (pdf)
- Talojen tiedoissa on talon sijainti karttalinkkinä (linkki vie karttapalveluun).