60. Liukkaan talo
Osoite: Vihdintie 14
Rakennusaika: 1800-luvun puoliväli
Suunnittelija:
Kuvaaja:Vihti-Seura
Suojeltu rakennus
1800-luvun lopussa Huvila-nimisellä tontilla olevan talon osti postineiti Anna Granberg. Aiemmin talo lienee kuulunut Liukkaan tilan rakennuksiin. Huvilassa oli asuinhuoneet ja erillinen sali kattomaalauksineen. Kirkonkylän posti toimi tässä rakennuksessa vuosina 1886-1912. Vuonna 1927 Vihdin Maanviljelijäin Kauppaosakeyhtiö osti huvilan, joka jo vuonna 1929 siirtyi Auran osuusliikkeen omistukseen. Sen toinen pääty oli vuokra-asuntona ja neiti Granbergillä oli toisessa päässä elinikäinen asumisoikeus. Hänen kuolemansa jälkeen 1930-luvulla huoneistossa toimi Einistön kampaamo ja siihen tehtiin vuokrahuoneita. 1970-luvulla rakennuksessa oli osuusliikkeen huonekaluosasto ja varasto. Vielä 1900-luvun alussa talon etupuolella oli pulpettikattoinen lasikuisti ja talon ikkunat olivat kuusiruutuiset. Ne on myöhemmin vaihdettu T-mallisiin ikkunoihin ja vanha kuisti korvattiin kolmilappeisella lasikuistilla. Vuodesta 1979 lähtien talo on ollut yksityisomistuksessa ja se on kirkonkylän talonpoikaista rakennustapaa edustavia rakennuksia. Se on pitkänurkkainen ja vuorattu leveällä laudoituksella ja pyöreähköllä peiterimoituksella. Päätykolmioissa on vaakalaudoitus. Talo perustus on tehty luonnonkivestä.
Liukkaan talon rakennukset 1864
Liukkaan talo, joka vuoden 1765 kartassa on merkitty Myyrin ja Kuortilan talojen välille, on 1800-luvun kuluessa siirretty toiseen paikkaan. Vuonna 1864 tehdyssä augmenttitalon talonkatselmusasiakirjassa, joka oli tehty Suomen pankilta anottavaa lainaa varten, pihapiirin kerrotaan sijainneen kirkon läheisyydessä. Oletettavasti rakennukset olivat nykyisen Liukkaan taloksi kutsutun talon ympäristössä ns. Järvipellon alueella. Silloin pihapiiriin kuului 15 eri rakennusta ja niistä kerrotaan seuraavasti:
1. Asuinrakennus on kaksikerroksinen, 36 kyynärää pitkä ja 14 kyynärää leveä. Sen korkeus on 10 kyynärää ja siinä on tuohella ja kattopuilla katettu malkakatto. Talon yläkerrassa on neljä huonetta ja leivinuunillinen tupa sekä alakerrassa keittiö, jossa on lankkulattia ja piisi, sali, kaksi huonetta ja huonokuntoinen tambuuri.
2. Erillinen keittotupa on pituudeltaan 13 kyynärää ja leveydeltään 9,5 kyynärää. Rakennuksessa on edustupa, kamari ja leivinuunillinen tupa ja sen korkeus on 5 ja puoli kyynärää.
3. Rakennuksessa, joka on aika hyväkuntoinen, on talli kahdeksalle hevoselle, vaunuliiteri sekä työkaluvaja, joka on tehty vanhasta tallista. Rakennuksen pituus on 30 kyynärää ja leveys 8 kyynärää.
4. Navettavaja on muuten hyväkuntoinen, mutta sen katto on rappeutunut.
5. Puisessa karjasuojassa on 20 pilttuuta se on hyvässä kunnossa ja siinä on olkikatto.
6. Rakennus, jossa on lampola ja kaksi sikopahnaa, on hyväkuntoinen ja siinä on malkakatto.
7. rakennus, jossa on kaksi aittaa, on kooltaan 12 kyynärä kertaa 7 kyynärää ja korkeudeltaan 7 kyynärää. Hyväkuntoisen aittarakennuksen yläpuolella on kaksi luhtia.
8. Toinen aitta, jonka yläosassa on luhti, on muuten hyväkuntoinen, mutta rakennuksen katto puuttuu kokonaan.
9. Siemenaitta on käyttökelpoinen.
10. Turvekattoiseen aittatupaan kuuluu mallassauna sekä katoton halkoliiteri.
11. Toinen katoton halkoliiteri.
12. Salainen huone eli käymälä on rappeutunut.
13. Kaksiosaisessa riihessä on luuva ja kuivaushuone. Riihi on kooltaan 30,5 kyynärää kertaa 9,5 kyynärää ja 7,5 kyynärää korkea. Siinä on olkikatto.
14. Olkikattoinen olkilato on hyväkuntoinen.
15. Perunakellari on hyväkuntoinen ja se on kooltaan 6,5 kyynärää kertaa 7,5 kyynärää ja se on yhden kyynärän korkeudella maan pinnalla. Kellarissa on olkikatto.
Talon kaivo on hyvässä kunnossa. Taloon kuuluvassa puutarhassa kasvaa ainoastaan joitakin hedelmäpuita, eikä siellä le humalatarhaa. Metsää on riittävästi kotitarpeisiin ja jopa uudisrakennukseen, mutta ei myytäväksi. Tilaan kuuluu lisäksi Hallenska-niminen torppa, joka on välttävässä kunnossa. Sitä pitää räätäli Hallen.
Vuonna 1906-07 tehdyssä isonjaon uudelleenjärjestelyssä Emil af Hällström ilmoittaa siirtävänsä Liukkaan rakennuksia noin kahden kilometrin päähän nykyisestä paikasta. Poissiirrettäviä rakennuksia ovat mm. navetta, talli, riihi ja aitta.