|
|
62. Työväen osuuskauppa
Osoite: Vihdintie 13 Rakennusaika: 1917-18
Suunnittelija:
Kuvaaja:Vihdin Museo Työväen Osuuskaupaksi rakennettu talo oli tehty Kello-Ahjo-nimiselle tontille, joka oli alun perin erotettu Liukkaan tilan maista. Myymälää, jota kutsuttiin myös "kapinallisten kaupaksi", oli rakentamassa mm. paikallinen kirvesmies Johan Finér. Rakennus jäi hänen viimeiseksi työkseen, ennen kuin hänet teloitettiin kansalaissodan aikana. Kauppa oli hirsirakenteinen. Sisäänkäynnissä oli kahden puolen noustavat portaat. Etupuolen betoniperustassa oli puomit hevosten kiinnittämistä varten. Myös tässä talossa oli frontonit pitkillä sivuilla. 1920-luvulla liikettä hoiti kauppias Ihander (myöh. Ihari) ja hänen jälkeensä kauppiaana oli Yrjö Marjanen. Vuonna 1938 rakennus modernisoitiin, jolloin pitkälle sivulle tuli ikkunarivi ja sisäänkäynti muutettiin talon päätyyn. 1940-luvun alussa rakennuksessa avattiin kahvila-ruokala ja myöhemmin kangas- ja kenkäkauppa. Samalla liikkeen nimi muuttui Vihdin Seudun Osuusliikkeeksi. 1960-luvulta lähtien talo on ollut asuinkäytössä. Taloa vastapäätä on kulmittainen piharakennus, jossa on ollut kaupan makasiineja ja sauna. Helmikuussa 1992 rakennus vaurioitui tulipalossa ja se purettiin.
|