|
|
1. Laatta
Osoite: Suksela Rakennusaika: Päärakennus 1922
Suunnittelija: Arkkitehti Juhani Paatela
Omistaja:Yksityisomistuksessa
Kuvaaja:Abel Kuittinen/Vihdin Museo
Suojeltu rakennus Laatan pihapiirissä on asuttu jo 1500-luvulla. Tila on pysynyt saman suvun omistuksessa 1700-luvulta lähtien. Vanha päärakennus korvattiin v. 1922 empirevaikutteisella rakennuksella, joka tehtiin pihapiirin korkeimmallle kohdalle. Uuden päärakennuksen katto katettiin Kupittaan tiilitehtaan valmistamilla tiilillä. Yläkerran kaakeliuunit ovat taiteilija Oskari Paatelan suunnittelemat.Pihapiirin luoteisreunassa on vuosisadan alussa rakennettu tiilipilarein tuetttu hirsinavetta, jossa on tilaa 70 lehmälle. Siihen liittyy uusi konehalli, jonka katolla on ruokakello. Lisäksi pihapiirissä on maakivestä holvattu kivikellari. Päärakennuksesta koilliseen sijaitsee Toivo Paatelan 1930-luvulla suunnnittelema matala väentupa ja vanha vilja-aitta sekä kalustovaja. Pihan rakennusryhmää ympäröivät suuret pihapuut ja yhtenäiset peltomaisemat.
|