Tulosta | Tekstikoko: + -

4. Sipilä

Kuva: Sipilä. Mervi Piipponen / Vihdin museo.

Osoite: Sipilänmäki
Rakennusaika: Päärakennus 1800-luvulla; nyk. asu 1901
Suunnittelija: Ei tietoa
Omistaja:Maatilayhtymän omistuksessa
Kuvaaja:Mervi Piipponen/Vihdin Museo
Suojelusuositus

Sipilänmäelle johtavan tien varressa sijaitsee Sipilän pihapiiri, joka on ollut samalla paikalla jo 1500-luvulla. Sipilä oli Salmin säterin augmenttitila 1700-1800-luvuilla. Nykyinen päärakennnus on tehty vuonna 1901 entisen päärakennuksen runkorakenteeseen. Myöhemmin rakennusta on korotettu ja nykyisin siinä on korkea satulakattoinen lasikuisti. Pihapiirin lounaissivulla oleva toinen asuinrakennus ja sen vastakkaisella sivulla oleva talli on rakennettu 1900-luvun alussa. Näitä rakennuksia alempana ovat navetta, 1700-luvulla rakennettu viljamakasiini sekä saunat. Tien toisella puolella on punaiseksi maalattu 1800-luvun lopulta peräisin oleva tallimiehen asunto ja väentupa. Tarinan mukaan väentuvan läheisyydessä on ollut raippamänty, johon rangaistavat rikolliset kiinnitettiin. Männyn kanto on edelleen näkyvissä.