Kuinka Oravalassa paakattiin ja syötiin

Vihti-seuran julkaisussa Kärväinen (v. 1983) on artikkeli, jossa Pirkko Ritvala on merkinnyt muistiin Maria Vuohenojan kerrontaa ruuan-laitosta ja leivonnasta.

Miltä Oravalan pakarituvassa näytti vuosisadan alussa?

 "Vasemmal kärel pihas kun tullaan oli pakaritupa, simmonen väjentupa, miästen tupa. Siäl oli kaks sänkyy, ylisänky ja alisänky. Pitkät hillit oli tuvan seinäs. Siäl oli viäl pitkä pöytä ja sen kiivu käännettiin ain toista käsin kun leivottiin. Kiivu oli maalaamaton alta ja se kraapittiin ain puhtaaks. Pöytä oli punanen. Kaks pitkää penkkii oli pöyrän kahren puolen ja miähet sai askaroira pöyräl päiväl. Ja sit oli höyläpenkki. Leipäuuni oli suoraa kohti kun tuli porstuast. Siin oli pystypraasu, halvot pantiin ihan pystyyn sihen nurkkaan. Ehtool rukit kehräi ja miähet teki puutöitä. Joka ehto Poltettiin valkia. Aamul miähet lämmytteli siäl- torppari tuli ja toiset tyämiähet tai sit trenkipo-jat. Kun oli leipominen, tupa lämpyi siit. TaIveI ja kesäl leivottiin. 

Leipäuunia Maria kuvasi näin: "Muurin otta oli tiilist muurattu, muurin koopa myös. Tulipesä oli suurist kivist. Ei tiileist se, missä valkia paloi -kivist oli myös pohja missä miähet makai pankoI. Sauhu meni ulos suorast piipust -ei mitään röörei ollu niis. -Oli mar sen muurin alla" kuoppakin ja kumollas parat siäl." Muista keitto- ja leipomisvälineistä Maria muisti seuraavat: "Iso tiinu oli ain tuvas. Taikina vastettiin siin." 

Ja edelleen: "Malminen pata, puinen saavi, puinen vesiämpäri ja kousi (vanha Fammu sanoi kousu). Se oli yhrest puusta tehty, kaivettu ja koukku syrjäs et pysyi vesen päällä." 

Kun Maria näin oli kuvannut pakarituvan esineistön, pääsimme varsinaiseen aiheeseemme, kuinka siihen aikaan 'paakattiin ja syötiin'. Vaikka tuo pakaritupa oman lapsuuteni aikana 1910-luvulla vielä oli paikallaan pihalle tultaessa 'vasemmalla kärell', se oli jo menettä-nyt suurelta osin keskeisen asemansa. Leipomista suoritettiin myös Oravalan päärakennuksen keittiön uunissa, joka oli suuri, mutta ei kuitenkaan aivan niin iso kuin Salmelan uuni, johon 'mahrui 36 leipää'. Vanhan Fammun ja oman äitini leipomatapoja katselin lapsena ja ne olivat melkein samat kuin Marian tässä kertomat.

Happaman leivän leipominen

"Ehtool vastettiin taikina, sit neljän aikan täyryi mennä leipomaan. Taikinakaukalos taputettiin taikina siljäks -siunattiin -tehtiin 3 ristii -keskel ja päihin. (Fammu ja äitini tekivät vain yhden suuren ristin tiinun keskelle.)
Uuniin tehtiin valkia, hiilut verettiin pois. Alkattiin kypsentää sit vasta, kun leivät oli kohonnu laural, kolme, neljä varrast kypsennettiin -se meni niin hyvin." 

Näin tapahtui varsinainen leipominen: "Hierrettiin vahaus ja siit leikattiin leipäosat. Taputettiin käsil siljäks -lehmänsarvel läpi keskel. Pisteltiin reikii. Sihen uuniin mahrui 25- 30 leipää. Kun hiilukset rupi tummenemaan, kolan kans hiilukset sekaisin. piti olla varovainen, ettei tullu häyryy. Leivät kohoi nätistäs laural, pisteltiin, sit leipälapion kans uuniin. Toinen annoi lauralt, toinen pisteli uuniin. -Kesäl leivottiin ain yöllä. Jo kymmenen aikan oli 30 valmist leipää vartais -kun oli sen verran jähtyny, et ne kannoi. -Jouluaikan leivottiin erittäin kolme limppuu: yks joulutontul ja kaks haltioil. -Kun kaikki oli valmist, ain leipä kumminkin lennätettiin naapuriin -koht kuuma, tuore leipä.

Tavallista oli, että jos leipä sattui talosta loppumaan turvauduttiin naapurin apuun. Kerran kävi Marian kertoman mukaan näin, kun Oravalan Karoliina meni lainaamaan leipää Salmelan Matildalta. Vanha isäntä Karen, joka oli 'röyskä äijä', kuunteli juttua sivusta ja neuvoa tokaisi: "Ota koko varres vaan, ei sul vähemmät piisa". 

Ihan aina leipomiset eivät sujuneet täysin kitkattomasti. Salmelan leipäuunin vaiheilla oli kerran syntynyt erimielisyyttä anopin ja mi-niän kesken, joka päättyi niin, että miniä kiepautti taikinan esiliinaansa ja marssi ulos. Miten taikina kypsennettiin, sitä tarina ei kerro. (Tämän välikohtauksen on kertonut Tilda Lundell, joka tuli taloon vuonna 1911.)

Mutta tietenkin entisajan emännät osasivat hyödyntää leipäuunin lämmön leipomisten yhteydessä monenlaisten uuniruokien, lihojen, paistoksien, laatikoiden ym. kypsentämiseen. Laatikkoruokaa, jota vihtiläisittäin nimitettiin 'looraksi' oli monenlaista -sekä arkeen että pitoruuaksi.

Teksti  on julkaistu alunperin Vihti 500-juhlasivustolla.