Tulosta | Tekstikoko: + -

Kyl räkänokast miäs tulee mutei räämessilmäst

Kasvatus pikkulapsesta rippi-ikäänKuva: Oppikirja

Noin viiden vuoden ikään asti lapset olivat ”kolttuiässä”. Siihen asti lapset oli puettu kolttuihin eli mekkoihin, eikä heiltä vaadittu mitään hyödyllistä työtä. Sen jälkeen kymmenen vuoden ikään saakka tytöt ja pojat auttoivat vähemmän vaativissa töissä.

Pojat saivat lyhyet housut yleensä 4-5 vuoden ikäisinä ja tytöt hameen, puseron ja esiliinan n. 10-vuotiaina. Kymmenen vuoden iän jälkeen alettiin tehdä ero sukupuolen perusteella ja sen mukaan jaettiin osallistuminen niin sisä- kuin ulkotöihinkin. Vaatimukset kasvoivat rippikouluiän lähestyessä.

Luonnekasvatus tähtäsi erilaisten normien opettamiseen: ei saanut valehdella, kiroilla tai varastaa, piti olla säästäväinen, ei saanut suuttua, piti olla sitkeä ja oppia sisukkaaksi. Käytösopetuksen tavoitteena oli tiettyjen tapojen noudattaminen esim. ruokapöydässä, saunassa, vieraassa talossa tai tavattaessa vieraita tai aikuisia ihmisiä.

Kasvatuksessa tunnettiin erilaisia rankaisukeinoja, joista yleisimpiä ja lievimpiä olivat varoitukset ja kiellot.Kuva: Joukko koululaisia Pikkulapsiin (alle 7-vuotiaat) ei ruumiillista kuritusta yleensä sovellettu. Tavallisin rangaistus tätä vanhemmille oli syyllisen tukistaminen tai risun antaminen. Vasta kansakoulun mukana levisivät monet muut rangaistukset, kuten luunappi, sormille lyöminen, nurkassa seisominen jne.

Hyvästä käytöksestä tyttö saattoi saada palkinnoksi oman nimikkoeläimensä, lehmän tai vasikan ja poika esim. pienen peltotilkun.

Ennen ripille pääsyä nuoria pidettiin ”puolikasvuisina”. Heidän oli opittava työnteko, muttei vaadittu täysikasvuisen työpanosta. Ripille pääsyn myötä lapsuus loppui ja se oli merkittävä tapahtuma. Pukeutumistyyli muuttui, aikuisten vaatteet otettiin käyttöön ja sai erilaisia etuja ja oikeuksia. Nuoret pääsivät mukaan kaupunki- ja markkinamatkoille, saivat oman makuuaittansa, saattoivat osallistua nuorisoryhmien elämään ja yöjalkamatkoihin sekä mennä keinumäelle ja kylätansseihin.