Tui tui kultain, jostes ol minun ni muitte

Täysi-ikäisyys ja avioituminen

Avioliittoa ajatellen täysi-ikäisyys oli v. 1721 alkaen miehille 21 vuotta ja naisille 15 vuotta, mutta talonpoikien pojat saivat poikkeusluvan avioitua jo 18-vuotiaina. Nämä säännöt olivat voimassa 1900-luvun alkuun asti.

Kuitenkaan käytännössä alle 20-vuotiasta naista ei katsottu kypsäksi avioliittoon. Lisäksi eroja avioiässä oli säätyjen välillä. Talollisten tyttäret avioituivat selvästi nuorempina kuin piiat ja 1800-luvun kuluessa säädynmukainen naimakauppa kävi entistä tavallisemmaksi.

Avioitumiskäyttäytymiselle oli 1800-luvulla tyypillistä se, että miehet avioituivat selvästi naisia vanhempina. Miesten keskimääräinen avioitumisikä nousi 1850-luvun 28,8 vuodesta vuosisadan vaihteen 29,5 vuoteen. Naisten avioitumisikä puolestaan laski. Palkollisten tyttärien avioitumisikä oli 1800-luvun puolivälissä 27,5 vuotta, talollisten tyttärien 25 vuotta.

Kihlaaminen ja avioliittoon vihkiminen tapahtui perinteiden mukaisesti molempien sukujen suostumuksella. Talonpoikaisyhteisössä kosintamatka tehtiin perinteisesti iltaisin. Tällöin ulkopuolisten tietämättä avioon aikova nuori mies lähti puhemiehensä kanssa tytön kotiin.

Kosimistilaisuudessa tytölle annetut lahjat eivät vielä häntä sitoneet ja ne voitiin palauttaa. Jos lahjat pidettiin, tyttö vieraili vanhempiensa tai äitinsä kanssa kosijan kotona kodinkatsojaisissa.

Häiden viettäminen kesällä yleistyi 1800-luvulla. Aikaisemmin naimisiin oli uskaltauduttu vasta sitten, kun vuodentulo oli selvillä, joten avioituminen tapahtui yleensä loppusyksystä tai alkutalvesta.

Talonpoikien vaurastuessa ”suhdannetekijät” alkoivat menettää merkitystään avioitumisajankohdan valinnassa, ja juhannushäät tulivat suosituiksi talonpoikaisväestönkin keskuudessa säätyläisten esimerkin mukaan.

Talonpoikaisyhteisössä tytär vei avioiduttuaan mukanaan uuteen kotiin lapsuudenkodissaan valmistamansa kapiot, eli tekstiilejä alusvaatteista päiväpukuihin ja yöasuihin, sekä vuodevaatteet ja pöytäliinat ja muut kodin tekstiilit. Aikaisemmin kapioilla oli tarkoitettu lähinnä morsiamen myötäjäisiä, joihin vaatetavaran lisäksi saattoi kuulua myös esimerkiksi lehmä tai rukki. Myötäjäiset olivat usein myös tyttären perintöosa. Niitä antimia, joita morsian valmisti annettavaksi lahjana tuleville sukulaisilleen, on myös kutsuttu kapioiksi.