Aloitekanava
Aloitekanava vastaa nuorisolain (2006) 8 § kunnille asettamaan vaatimukseen järjestää nuorille mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden valmisteluun. Palvelun kehittämistä ja toteutusta tukee Opetusministeriö. Aloitekanava on verkkopalvelu, jonka avulla nuoret voivat muuttaa maailmaa tai ainakin tehdä kotikunnastaan hiukan paremman paikan elää.
Palvelun avulla nuoret voivat ideoida aloitteita. Palvelun käyttö ei vaadi kuntarakenteiden ja -prosessien tuntemista. Aloitekanavan prosessi seuloo nuorten ideoista kehityskelpoisimmat, ja muokkaa niistä muiden kommentit huomioiden aloitteita. Aloitteista äänestetään ja oman nimensä voi kirjoittaa adressimaiseen tapaan edistämään aloitteen toteutumista. Prosessin läpäisseet aloitteet lähetetään niistä vastaaville tahoille. Prosessin viimeisessä vaiheessa seurataan ideoiden elinkaarta alusta loppuun - idean kirjoittamisesta konkreettisiin toimenpiteisiin saakka.
Aloitekanavan Kunta kysyy -osiossa kuullaan nuorten mielipiteitä heitä koskevissa asioissa. Kunnan kaikki toimijat voivat asettaa kuultavaksi ajankohtaisia asioita. Jokainen kunnan Aloitekanavalle rekisteröitynyt käyttäjä voi kommentoida ja kertoa niistä oman mielipiteensä. Kuultavat asiat ovat jaoteltu seuraaviin kategorioihin: vapaa-aika, koulu & opiskelu, liikenne & rakentaminen, asuinympäristö & luonto, hyvinvointi & terveys, muut asiat.
Aloitekanavaa käyttääkseen tulee rekisteröityä kotikunnan Aloitekanavalle. Rekisteröityminen käy nopeasti. Täytät vain neljä kohtaa, tutustut rekisteriselosteeseen ja painettuasia valmis-painiketta saat sähköpostiisi linkin, jota klikkaamalla käyttäjätunnuksesi aktivoituu. Jos et ole rekisteröitynyt , voit ainoastaan selailla Aloitekanavien sisältöä.
Aloitekanavatyöstä vastaa moderaattorina toimiva nuoriso-ohjaaja Johanna Ohtonen
www.aloitekanava.fi
Tutustu lähteenä olevaan Aloitekanava oppaaseen.