Vihdin kunnanarkisto
Vihdin kunnanarkisto sijaitsee kunnanviraston yhteydessä varikon puoleisessa päässä, osoitteessa Asemantie 30, Nummela. Arkisto koostuu kolmesta arkistohuoneesta (yht. 338,2 m2 ja 3206 hyllymetriä).
Kunnanarkistossa on pääosin aineistoa 1800-luvun puolivälistä lähtien, sillä vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta. Siihen asti paikalliset itsehallintoasiat oli käsitelty papiston johtamissa ja seurakuntien puitteissa kokoontuneissa pitäjänkokouksissa. Asetus erotti kunnat seurakunnista ja päätösvalta siirtyi kunnissa kuntakokouksille, joihin saivat osallistua veroa maksavat miehet virkamiehiä lukuun ottamatta sekä ne veroa maksavat naiset, jotka itse hallitsivat omaa omaisuuttaan. Päätösten toimeenpanoa varten kuntakokous valitsi kunnallislautakunnan. Aluksi kuntien hoitoon kuuluvia tehtäviä olivat maanteiden ja siltojen rakentaminen, yleinen terveydenhoito, köyhäinhoito sekä kansakoulujen perustaminen.
Vanhin Vihdin kunnanarkistossa oleva asiakirja on pitäjänmakasiinin ylöskantoluettelo vuosilta 1750–1781, joka sijaitsee Vihdin Lainajyvästön arkistossa. Vihdin kuntakokouksen pöytäkirjat alkavat vuodesta 1866, tilikirjat vuodesta 1857, rakennuskiinteistöjen rakentamiseen liittyvät asiakirjat vuodesta 1871, kuulutukset vuodesta 1886, kirjejäljennökset vuodesta 1893 ja ohjesäännöt vuodesta 1894. Uudemman aineiston osalta kunnanarkisto ottaa vastaan ja säilyttää kunnan organisaatioiden pysyvästi säilytettävät asiakirjat, kun ne ovat ohittaneet aktiivivaiheen käytön. Näin ollen terveysasemien, koulujen ja teknisen sekä ympäristökeskuksen asiakirjat (mm. rakennusluvat) ovat pääosin vielä organisaatioiden itsensä hallussa. Vihdin kunnan synnytyslaitoksella vuosina 1928–1963 syntyneiden tiedot löytyvät kirkonkylän terveysasemalla olevasta syntyneiden kirjasta.
Vihdin kunnan kotiseutuarkisto sijaitsee myös kunnanarkiston yhteydessä. Sieltä löytyy mm. Nuorisoseurojen arkistoja, raittiusseurojen arkistoja, Nummelan ja Vihdin Puhelimen arkistot, Vihdin Maamiesseuran arkisto. Osa kotiseutuarkiston asiakirja-aineistosta säilytetään edelleen myös Niuhalan vanhassa koulussa museon yhteydessä.
Kunnanarkisto ottaa vastaan vihtiläisten yhdistysten ja yhteisöjen sekä yksityishenkilöiden passiivivaiheen arkistoja. Arkistot tulee olla järjestetty, seulottu ja luetteloitu ennen siirtoa. Ennen luovutusta arkistosihteeri käy tutustumassa luovutettavaan aineistoon. Samassa yhteydessä voidaan antaa myös ohjeet aineiston seulontaan ja järjestämiseen. Luovutettava aineisto siirretään kunnanarkistoon luovuttajan toimesta ja kustannuksella. Arkiston luovuttajan ja kunnan kesken tehdään säilytyssopimus, jossa määritellään tarkemmin mahdolliset käyttörajoitukset. Arkiston säilyttäminen kunnanarkistossa on maksutonta.
Kunnanarkiston asiakirjat ovat pääosin julkisia, lukuun ottamatta laissa säädettyjä poikkeuksia. Kaikilla kansalaisilla on arkiston käyttöoikeus. Alkuperäisiä asiakirjoja ei kuitenkaan lainata ulos, mutta niihin voi tutustua arkiston tiloissa. Tarvittaessa niistä saa myös oikeaksi todistettuja jäljennöksiä. Todistus-, jäljennös- ja selvitystilaukset voi tehdä kirjeitse, sähköisesti, puhelimitse tai henkilökohtaisesti paikan päällä. Laajemmissa tilauksissa arkistoon kannattaa soittaa etukäteen ja kertoa, mitä tietoja tarvitsee. Toimitusaika vaihtelee pyynnön laajuuden, työtilanteen ja perustietojen tarkkuuden mukaan.
Kunnanarkistossa noudatetaan 22.5.2007 alkaen seuraavia asiakirjojen lunastushintoja:
- A4-kokoisen asiakirjan 1. sivu 3 €, seuraavat sivut 0,50 €
- A3-kokoisen asiakirjan 1. sivu 4 €, seuraavat sivut 1 €
Mikäli asiakirja annetaan väritulosteena/kopiona, lisätään sivuhintaan 50 senttiä.
Erityistoimenpiteitä vaativan tiedon antamisesta peritään sivukohtaisen hinnan lisäksi kiinteä perusmaksu porrastetusti tiedonhaun vaativuuden mukaan:
- normaali tiedonhaku (työaika alle 2 h) 20 €
- vaativa tiedonhaku (työaika 2-5 h) 70 €
- hyvin vaativa tiedonhaku (työaika > 5 h) 140 €
Mikäli tiedonhakua pyydetään kiireellisenä, porrastettu perusmaksu voidaan periä kaksinkertaisena.
Postitse lähetettäessä hintoihin lisätään:
- postiennakkomaksu postin taksan mukaan
- postimaksu lähetyksen painon mukaan.
Tiedon saanti asiakirjoista on maksutonta
- kun asiakirjasta annetaan tieto suullisesti lukuun ottamatta erityistoimenpiteitä vaativaa tiedon antamista
- asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi lukuun ottamatta erityistoimenpiteitä vaativaa tiedon antamista
- sähköisesti tallennettu asiakirja lähetetään sähköpostitse
- asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvollisuuden piiriin
Kysytyimmät asiakirjat arkistosta:
erilaiset todistukset
kauppakirjat
pöytäkirjat
rokotustiedot
Yhteystiedot:
Vihdin kunta
arkisto
PL 13
03101 Nummela
puh. (09) 4258 3207, 044 4675 245