Jäljet – Toni Edelmannin lauluja Vihdin museolla

”Jos kirjasto oli paratiisi, niin musiikki oli pelastava enkeli. Musiikki täytti sisimpäni. Siinä olivat tunteet, joita kaipasin, lämpö, ymmärrys, hellyys, välittäminen, anteeksianto. Musiikki täytti elämäni.” Toni Edelmann: Lumottu maa: mennyt minussa

Marraskuun viimeisen viikon pimeydessä koetaan musiikillisia valonpilkahduksia, kun Vihdin museon aula täyttyy Toni Edelmannin sävellyksistä.

Toni Edelmann (1945—2017) tunnettiin säveltäjänä, laulajana ja muusikkona. Sibelius-Akatemiassa kouluttanut Edelmann toimi myös Teatterikorkeakoulussa musiikin lehtorina. Monipuolisena säveltäjänä tunnetun Edelmannin musiikkia voi kuulla ainakin elokuvissa, radiokuunnelmissa ja teatterissa. Museon konsertissa kuullaan Edelmannin sävellyksiä mm. Katri Valan, Hermann Hessen, Marguerite Durasin, Mawlana Rumin, Marja-Leena Mikkolan ja William Shakespearen runoihin.

Konsertissa esiintyvät Edelmannin sisko Tuula Kilpeläinen ja ystävä Pirkko Kela sekä Minttu Ristiniitty, joka soittaa viulua. Pirkko Kela vastaa laulusta ja runoista, Tuula Kilpeläinen pianonsoitosta. Musiikin lisäksi tilaisuudessa kuullaan otteita Toni Edelmannin elämäkerrallisesta kirjasta Lumottu maa: mennyt minussa.

Huom! Vihdin museon aula on tunnelmallinen ja intiimi esiintymistila, jossa on rajoitetusti istumapaikkoja. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, joten saavuthan paikalle ajoissa!

Ajankohta: ke 26.11. klo 18.00

Paikka: Vihdin museon aula, Kyläaukio 1, 03400 Vihti

Esteettömyys: esteetön sisäänkäynti museon sisäpihan puolelta