Kortteli- ja rakennuspaikkanumeroiden muutokset useilla asemakaava-alueilla
Vihdin kunnan alueella voimassa olevissa asemakaavoissa on paikoin käytetty kirjaimia korttelinumeroinnissa (mm. 19a). Tämän lisäksi voimassa olevissa asemakaavoissa on tilanteita, joissa saman korttelin alueella on kahta korttelinumeroa ja tilanteita, joissa korttelinumerot puuttuvat kokonaan. Myös korttelin sisäisissä tontti-/rakennuspaikkanumeroinnissa on paikoin epäjohdonmukaisuuksia.
Näitä kohteita tutkitaan muutettavaksi maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n mukaisesti kunnan erillisellä päätöksellä, teknisenä korjauksena, siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta.
Muutoksen avulla Vihdin kunnan kaavarekisterin käytettävyys paranee merkittävästi. Kaavarekisterin avulla on mahdollista tuottaa analysoitavissa olevaa tietoa esimerkiksi kunnan kaavavarannosta, eli kuinka paljon milläkin alueella on asemakaavalla osoitettua rakennusoikeutta vielä jäljellä.
Kartat ovat nähtävillä 29.3.-27.4.2021 välisen ajan. Mahdolliset muistutukset tulee toimittaa 27.4.2021 klo 15.00 mennessä os. Vihdin kaavoitus- ja tekninen lautakunta, os. Asemantie 30, PL 13, 03101 Nummela tai s-posti kunnanvirasto(at)vihti.fi.
Muutokset, Nummela (kartta A3-koossa, pdf, muutosalueet sinisellä aluemerkinnällä)
Muutokset, kirkonkylä (kartta A3-koossa, pdf, muutosalueet sinisellä aluemerkinnällä)
Muutokset, Ojakkala (kartta A3-koossa, pdf, muutosalueet sinisellä aluemerkinnällä)
Muutokset, Otalampi (kartta A3-koossa, pdf, muutosalueet sinisellä aluemerkinnällä)
Viimeksi päivitetty 26.03.2021