Nummelanharjun maaperäkysely

Nummelanharjun maaperän tilasta kerätään tietoa

Valtuustoaloitteessa (223/2018) esitettiin tehtäväksi selvitys, jonka perusteella voitaisiin poistaa haitallisia aineita Nummelanharjun alueelta. Aloitteen päämäärä, eli pohjaveden laadun varmistaminen selvityksen kautta myös tulevaisuudessa, on erittäin tärkeä.

Aloitteessa tutkittavaksi esitetty kokonaisuus on laaja. Käytännössä selvitystyö olisi mahdollinen vaiheittain toteutettuna oleellisesti pienemmiksi rajatuilla alueilla, joilla on perusteltua syytä epäillä aluetta joskus käytetyn esimerkiksi maankaato- tai jätteiden läjityspaikkana.

Jos jollakin alueella löytyy konkreettista näyttöä saastuneisuudesta ja siten riskiä pohjaveden laadulle, on tämä aina syy ryhtyä toimenpiteisiin ongelman laajuuden selvittämiseksi ja riskien poistamiseksi.

Vihdin kunta avaa kuntalaisille karttapohjaisen ilmoituskanavan, jonka avulla voi anonyymisti ilmoittaa havainnoistaan mahdollisista ympäristöhaitoista Nummelanharjun alueella. Ilmoituskanava on auki 30.4.2019 saakka.

Ilmoituksen toivotaan olevan mahdollisimman yksityiskohtainen. Halutessaan on myös mahdollista lähettää ilmoitus postitse osoitteeseen Vihdin kunta, PL 13, 03101 Nummela tai tuoda osoitteeseen Asemantie 30, Vihti. Kirjekuoreen tulee kirjoittaa saatteeksi Nummelanharju / Ympäristönvalvonta. Lisätietoja asiasta antaa ympäristöpäällikkö Sari Janhunen, puh 050 5114202, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi.

Kyselyyn pääset tästä: https://app.maptionnaire.com/fi/5180

Viimeksi päivitetty 19.12.2018

Yhteystiedot

Ympäristövalvonta

Asemantie 30, 03101 Nummela, ymparistonvalvonta(ät)vihti.fi

Tarkemmat yhteystiedot 