Asiakaskyselyn tulokset
”Vesi tulee ja menee, hyvän makuista ja laatuista ja paine hyvä” -asiakas
Vihtiläiset ovat tyytyväisiä laadukkaaseen veteen ja toimivaan vesihuoltoon
Vihdin Veden asiakaskysely toteutettiin verkkokyselynä loka-marraskuussa 2021. Se lähetettiin kaikkiin Vihdin Veden tiedossa oleviin asiakkaiden sähköpostiosoitteisiin ja julkaistiin Vihdin Veden nettisivulla. Vastauksia saatiin 542.
Kokemus vesijohtoveden laadusta oli erinomainen kaikilla alueilla. Myöskään paineiden osalta alueiden välillä ei ollut merkittävää vaihtelua.
”Alueella, jossa asun ei vesikatkoksia ole ollut 10 vuoteen” -asiakas
Yli puolet havaituista häiriöistä oli ennalta ilmoitettuja, suunniteltuja vesikatkoksia. Häiriötiedotuksen koki riittämättömänä vain noin joka viides vastaaja.
Mittarointia ja laskutusta koskevissa kysymyksissä eniten mielipiteitä jakoi kysymys hinnoittelusta. Joka neljäs vastaaja oli tyytymätön hinnoitteluun.
Noin joka viides vastaaja oli asioinut suoraan Vihdin Veden kanssa vuoden aikana. Asiointi onnistui kokonaisuutena oikein hyvin yhdeksällä kymmenestä asiakkaasta.
Kysyttäessä kokonaistyytyväisyyttä paikkakunnan vesi- ja jätevesihuollon toimintaan asteikolla 0-10 peräti 71% vastaajista antoi Vihdin Vedelle huippuarvosanan 9 tai 10.
Vapaissa palautteissa toivottiin mm. etäluettavia mittareita, halvempia hintoja, reaaliaikaista laskutusta ja mahdollisuutta seurata omaa vedenkulutusta. Veden kalkkipitoisuus tuotiin useissa kommenteissa esille.
Vihdin Vesi kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita. Pyydämme, että annatte meille aktiivisesti palautetta myös jatkossa!
Asiakaskyselyyn vastaajien kesken on 30.11. arvottu kolme lumityökalusettiä ja voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.
Tutustu asiakaskyselyn tuloksiin tarkemmin tästä