Kantti Kestää – päihdekasvatusohjelma

Kantti Kestää-päihdekasvatusohjelma on aloitettu vuonna 1995. 6.-luokkalaisille paikalliseen opetussuunnitelmaan sisältyvä päihdekasvatusohjelma toteutetaan nuorisopalveluiden, koulun, seurakunnan ja poliisin yhteistyönä. Kunnan nuorisopalveluilla on päävastuu ohjelman koordinoinnista, tiedottamisesta ja kehittämisestä. Ohjelmakokonaisuuden kesto on kahdeksan oppituntia jaettuna kolmelle eriteemaiselle koulupäivälle. Se sisältää myös teemaan liittyvän vanhempainillan.

Kantti kestää -ohjelman tavoitteet:
• Antaa faktatietoa päihteistä, vaikutuksista ja käytön haitoista
• Rohkaista sanomaan ei päihteille
• Oppia perustelemaan omia valintojaan
• Tukea kotien kasvatustyötä
• Tukea koulun terveyskasvatusta

Faktatiedon jakamisen lisäksi tunneilla harjoitellaan myös tunteiden tunnistamista ja ilmaisua.

Menetelminä käytetään mm. leikkiä, dialogia, tietokilpailuja ja draamaa.

Kantti Kestää ehkäisevän päihdetyön projektin tunnit sijoittuvat vuosittain syksyisin syyslomaviikon ja keväisin hiihtolomaviikon jälkeisille kuudelle viikolle.kantti

Ehkäisevän päihdetyön teemaviikko:

Valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään vuosittain viikolla 45. Vihdissä järjestettiin vuonna 2015 ensimmäinen teemallinen ehkäisevän päihdetyön viikko, samanaikaisesti valtakunnallisen teemaviikon kanssa. Viikko toteutetaan yhdessä Vihdin nuorisoasiain foorumin, paikallisten järjestöjen ja muiden nuorten hyvinvointia edistävien toimijoiden kanssa.
Vuonna 2015 viikon kohderyhmänä olivat toisen asteen, Vihdin lukion ja Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Luksian, oppilaat.
Vuonna 2016 ehkäisevän päihdetyön viikko suunnataan yläkouluikäisille vihtiläisnuorille.
Vuonna 2017 teemaviikko toteutetaan nuorten vapaa-aika- ja harrasteteemalla.

Teemallisella ehkäisevän päihdetyön viikolla on tavoitteena herättää keskustelua ja ajatuksia päihdekulttuurista nuorten elämässä, lisätä nuorten hyvinvointia sekä elämänhallintaan liittyviä toimintoja. Tavoitteena on myös edistää tietoisuutta harrastusmahdollisuuksista ja yhdistystarjonnasta Vihdissä.

Viimeksi päivitetty 09.08.2016

Yhteystiedot

Nuoriso-ohjaaja
Jussi Uusitalo
P. 044 767 4980
jussi.uusitalo(ät)vihti.fi
FB: Vihdin nuoriso-ohjaaja Jussi