Kouluruoka 70 vuotta

Kouluruokailun kehittyminen Vihdissä 60 vuoden aikana

Lähde: Opinnäytetyö Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu , 2003. Kouluruokailun kehittyminen Vihdissä 60 vuoden aikana, tekijä Päivi Nyman

Kouluruokiin tarvittavat raaka-aineet hankittiin vielä 1960-luvulla maatilalta ja kaupasta, mutta 1970-luvulta lähtien tukkukaupasta. Pääasiassa 1950-luvulla koulussa tarjottiin lusikkaruokia. Seuraavaksi kouluruokailussa yleistyivät laatikkoruoat samoin maito ja leipä.

kuva Vihdin museon kokoelmista, kouluruokailu syyslukukaudella 1953

  • 1960-luvulta alkaen alettiin tarjoamaan lusikkaruokien lisäksi perunoita, kastikkeita, sekä joissakin kouluissa jopa maksalaatikkoa. Salaatit, lihapullat, silakkapihvit ja veriletut tulivat ruokalistoille 1970-luvulla

kuva Vihdin museon kokoelmista, henkilökuntaa 1960

Seuraavalla vuosikymmenellä ruokalistoille tulivat jälkiruoat, kanaruoat sekä kansainväliset ruoat. Kansainväliset ruoat ja jälkiruoat toivat vaihtelua koulujen ruokatarjontaan 1980- luvulta alkaen esimerkiksi lasagne, jota alettiin tarjoilla. 1990-luvun lopulla Vihdin kouluun tuli kasvisruokavaihtoehto.

Olkkalan koulun ruokailijoita 1986

Kaikilla kouluilla ei vielä 1940 – 1950 –luvuilla ollut omaa keittiötä, jossa ruoan olisi voinut valmistaa, Vihdin koulut mukaan lukien.

  • Tällöin käytettiin esimerkiksi saunan patoja korvikkeina, joskaan lopputulos ei ollut järin hygieenistä. Kouluruoan hygieniaan alettiin kiinnittämään huomiota 1960-luvulla, jolloin tartuntatautien ja ruokamyrkytysten ehkäisyä painotettiin. Tästä huolimatta vielä 1960 – 1970 –luvuilla useassa koulukeittiössä ei ollut kylmäsäilytystiloja herkästi pilaantuville elintarvikkeille, esimerkiksi maidolle. 1970-luvulla kuitenkin painotettiin ruoankäsittelyn, -valmistuksen, -säilytyksen ja –jakelun hygieenisyyttä. Tällöin hyödynnettiin edellispäivän tähteitä lähes aina.

Kouluruoka on ollut ilmaista vuodesta 1943 asti, jolloin Vihdissä oli 19 koulua.
Ensi alkuun kouluruokaa tarjottiin vain köyhistä perheistä peräisin oleville lapsille, mutta vuonna 1921 Vihdin kunnanvaltuusto päätti, että kaikille Vihdin kansakoululaisille oli tarjottava ilmainen kouluruoka. Päätös jouduttiin kuitenkin perumaan, koska oli käynyt ilmi, että valtion tuki ruoka-avustuksillaan vain vähävaraisia.
1920 – 1930 –luvuilla Vihdin kouluruokailu toimi siten, että varakastaustaiset oppilaat joutuivat maksamaan kouluruoasta, mutta köyhätaustaisille se oli ilmaista. Kouluruoasta tuli ilmaista kaikille Vihdin koululaisille vuonna 1943.

Vihdin keittäjien töihin kuului ruoanlaiton lisäksi koulun huoltaminen sekä lämmitys 1950-luvulla, mutta myöhemmin keskittyi ruoanvalmistukseen. 1950-luvulla oppilaiden kuului pestä astiat, mutta nykyisin he ovat harvoin mukana kouluruoan toteuttamisen prosessissa.

Vihdin kunnan ateriapalvelut juhlistaa kouluruoka 70 vuotta, kolmella kouluruokailun voittaneilla ruokalajeilla

21.8.2018 voittaja menu vuodelta 2016
Lihapullakastike kiharapastan kera, Värikäs kasvispaistos, Vihreä mandariinisalaatti, Mehevä mustikkakukko ja vaniljakastike, Sämpylä/leipä

25.9.2018 voittaja menu vuodelta 2014
Broilerin koipireisi, Yrttikastike, Talon parempi kasvisrisotto, Coleslawsalaatti, Sämpylä/leipä

30.10.2018 voittaja menu vuodelta 2012
Järvikalapihvi, Intialainen hernekastike, peruna, Kasvis-pastalasagnette, Vihersalaatti, Sämpylä/leipä

9. luokkien juhla Otalammen koululla, kevät 2018

Viimeksi päivitetty 21.08.2018

Yhteystiedot

Ruokapalvelupäällikkö Tuija Wickström,
puh. 050 549 2021
tuija.wickstrom(ät)vihti.fi