Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 25.8.2025.
Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin muutoksin ja täydennyksin:
§ 190 Kunnanvaltuuston päätösten laillisuus ja täytäntöönpano |
---|
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 191 Linnanniitun alueen omakotitontin myynti huutokaupalla |
---|
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 192 Haja-asutusalueen rakennuspaikkojen luovutusten periaatteet |
---|
Käsittely: Keskustelun aikana Leevi Pursiainen teki Pasi Saarion kannattamana esityksen haja-asutusalueella sijaitsevien rakennuspaikkojen maa-alueiden myynti- ja luovutusehtojen kohtaan 17 koskien rakentamisvelvoitetta. Esityksen mukaan kyseinen kohta kuuluu seuraavasti: ”17. Rakentamisvelvoite: Ostaja sitoutuu rakentamaan kaupan kohteeseen asuinrakennuksen viiden (5) vuoden kuluessa kaupanteosta sellaiseen valmiusasteseen, että rakennusvalvontaviranomainen voi siinä suorittaa rakentamislain edellyttämän hyväksyttävän 122 §:n mukaisen loppukatselmuksen tai 123 §:n mukaisen hyväksyttävän osittaisen loppukatselmuksen.” Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 193 Nummelan terveysaseman tontilla sijaitsevan tilaelementtirakennuksen myynti |
---|
Käsittely: Ida Välimaa ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (yleislausekejäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 194 Varaussopimus koskien osaa Etelä-Nummelan työpaikka-alueesta |
---|
Asia käsiteltiin salaisena. Mika Kukkula poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.38. |
§ 195 Uusien eläinlääkäritilojen esisopimuksen ja vuokrasopimuksen hyväksyminen, sekä rakentamiskustannusten investointimäärärahan hyväksyminen vuodelle 2026 |
---|
Käsittely: Pasi Jumppanen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 18.44. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 196 Kirkonkylän VPK:n paloaseman uusien tilojen esisopimuksen hyväksyminen |
---|
Käsittely: Eeva Hiila ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (yleislausekejäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 197 Uimahallin hankesuunnitelma |
---|
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 198 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle rakennusjärjestyksen päivitys |
---|
Käsittely: Pasi Jumppanen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 19.15. Päätös: Vihdin kunnanhallitus päätti antaa Helsingin hallinto-oikeudelle liitteenä olevan lausunnon. Tämä asia tarkastettiin kokouksessa. |
§ 199 Sivistyspalveluiden kehittäminen huomioiden toimintaympäristön muutokset |
---|
Käsittely: Keskustelun aikana Tapio Karjalainen teki Jussi Romsin ja Pasi Saarion kannattamana muutetun päätösesityksen niin, että kunnanhallitus ei nimeä seurantaryhmää, vaan kehittämistä ohjaavan työn tukeminen toteutetaan sivistyslautakunnan toimesta. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösesityksen yksimielisesti. |
§ 200 Uusi Vihti-opaste valtatie 1 läheisyyteen |
---|
Päätös: Kunnanhallitus merkitsi asian tiedoksi ja antoi evästystä viranhaltijoille asiassa. |
§ 201 Investointityöryhmän perustaminen valtuustokaudeksi ja jäsenten nimeäminen toimikaudeksi 1.6.-31.5.2027 |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti – perustaa investointityöryhmän valtuustokaudeksi 1.6.2025-31.5.2029; – hyväksyä investointityöryhmän toimenkuvan liitteen mukaisena; – nimetä investointityöryhmään Erkki Arosen, Mikko Lasasen ja Markku Pietilän. Lisäksi kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajilla on osallistumisoikeus investointityöryhmän kokouksiin. – valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään investointityöryhmän viranhaltijaedustajat; ja – hyväksyä investointityöryhmälle maksettavaksi palkkioksi hallintosäännön 148 § kohdan 4 perusteella 75 euroa kokoukselta. |
§ 202 Edustajien valinta Vihdin kunnan ilmasto- ja LUMO-ohjelmien seurantaryhmään toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029 |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti – perustaa ilmasto- ja LUMO-ohjelmien seurantaryhmän valtuustokaudeksi 1.6.2025-31.5.2029; – nimetä seurantaryhmään Vilja Haukkamäen, Johanna Sahlstedtin, Fredrik Bergsténin, Peter Simontschukin ja Jouko Lindforsin sekä täydentää seurantaryhmän kokoonpanoa seuraavassa kokouksessa. – valtuuttaa ympäristöpäällikön nimeämään seurantaryhmään Vihdin lukion ja LASY:n edustajat. |
§ 203 Galleria Pictorin toimikunnan nimeäminen toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2027 |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti, että toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2017 Galleria Pictorin toimikuntaan valitaan kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja sekä gallerian hoitaja. Lisäksi kunnanhallitus pyytää tulevalle toimikaudelle – Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiötä nimeämään toimikuntaan jäsenen ja varajäsenen, – hyvinvointilautakuntaa nimeämään keskuudestaan toimikuntaan jäsenen ja varajäsenen, – hyvinvointilautakuntaa esittämään toimikuntaan taiteilijajäsentä ja -varajäsentä, – toimikuntaa valitsemaan aikanaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin. |
§ 204 Edustajien valinta Suomen Kuntaliiton Kuntapäiville 13.11.2025 / Kuntaliiton valtuuskunnan vaali |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti valita Suomen Kuntaliiton Kuntapäiville Vihdin kunnan edustajiksi Teemu Purjeen ja Eerikki Viljasen ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen Ida Välimaan (Purje) ja Markku Pietilän (Viljanen). |
§ 205 Vihdin kunnan edustajien nimeäminen Helsingin seudun yhteistyökokoukseen 1.6.2025 alkavalle toimikaudelle |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Helsingin seudun yhteistyökokoukseen 1.6.2025 alkavalle toimikaudelle Vihdin kunnan edustajaksi Eerikki Viljasen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Leevi Pursiaisen. |
§ 206 Rosk’n Roll hallituksen jäsenen nimeäminen |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää Vihdin kunnan edustajaksi Rosk’n Roll Oy Ab:n yhtiökokoukselle nimettäväksi yhtiön hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi Markku Pietilää ja varajäseneksi Janette Bergsténiä toimikaudelle 2025-2027. |
§ 207 Edustajien nimeäminen Helsinki-Forssa-Pori -neuvottelukuntaan kunnanhallituksen toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2027 |
---|
Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Helsinki-Forssa-Pori-neuvottelukuntaan toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2027 Vihdin kunnan edustajaksi Jari-Pekka Turtaisen ja hännelle varaedustajaksi Markku Suistolan. |
§ 208 Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat |
---|
Käsittely: Tuija Sundberg poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 20.20. Päätös: Kunnanjohtaja antoi kunnanhallitukselle katsauksen seuraavista ajankohtaisista asioista: – Numera Palvelut Oy:n tilannekatsaus yhtiökokouksen jälkeen – Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategia – Länsirata Oy – Etelä-Nummelan jätevedenpuhdistamoon liiittyvä valitus – Kuntaympäristön palvelukeskuksen tilannekatsaus – Koulujen kännykkäkieltokäytänteet |
§ 209 Ilmoitusasiat |
---|
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen yksimielisesti. |