Harrastamisen Suomen malli – Hobby Hour
Harrastamisen Suomen mallissa tarjotaan lapsille ja nuorille mielekästä, maksutonta, koulupäivän jälkeistä harrastustoimintaa. Vihti lähti mukaan harrastamisen Suomen mallin kehittämistyöhön heti pilottivaiheessa keväällä 2021 järjestämällä Hobby Hour- harrastustunteja Vihdin peruskoulujen oppilaille.
Vihdin Hobby Hour- harrastustuntien tavoitteena on lasten ja nuorten
- Hyvinvoinnin lisääminen
- Eriarvoisuuden vähentäminen
- Syrjäytymisen ehkäisy
- Tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä jaksamisen tukeminen
- Luovuuden ja liikkumisen tukeminen
- Uusien taitojen oppiminen
Lukuvuodelle 2023-2024 Vihdin kunnalle myönnettiin 120 000 euroa valtion avustusta Hobby Hour – harrastustuntien järjestämiseen. Yhdessä tämän rahoituksen sekä opetushallituksen koulukerhojen kehittämisavustuksen kanssa Vihdin peruskouluilla tarjotaan syksyllä yli 80 kerho- ja harrastusryhmää.
Lue lisää Harrastamisen Suomen mallista.
Hobby Hour– tunneista on saatu paljon positiivista palautetta
Lapset ja nuoret kertoivat syksyn 2022 palautekyselyssä, mikä harrastuksessa oli parasta:
Kaikki, uuden oppiminen, uudet kaverit, onnistuminen, se että saa olla harrastuksessa ja harrastuksen sisällöt kuten pelit ja leikit, parkour, koirat, koodaus, maalaaminen, savityöt, temppuradat, liikunta jne.
Huoltajien palautetta:
”Loistavaa toimintaa ja laadukasta!”
”Tuntien sisällöt ovat olleet kiinnostavia ja innostavia. Ryhmään on ollut turvallista tulla mukaan.”
” Tällaiset iltapäiväkerhot ovat äärimmäisen tärkeitä perheelle, joissa vanhemmat ovat töissä. Vähentää lapsen yksinoloa kotona.”
”Hyvä että on koulun järjestämää harrastustoimintaa.”
Huoltajat nostivat esille, että kaikki eivät ole kiinnostuneita osallistumaan liikuntaseurojen harrastustoimintaan, mutta osallistuvat liikunnalliseen Hobby Hour – toimintaan.
Ohjaajien ammattitaidosta on saatu positiivista palautetta. Huoltajat ovat kertoneet, että lapset ja nuoret käyvät mielellään harrastustunneilla.
Hobby Hour -harrastustoiminnan koordinointi on mielekästä työtä, vaikka toisinaan myös erittäin hektistä. Kuitenkin tieto siitä, että tämä työ mahdollistaa useiden satojen vihtiläisten lasten ja nuorten harrastamisen, auttaa jaksaamaan ruuhkaistenkin ajanjaksojen yli. Olen iloinen siitä, että olemme saaneet järjestettyä useita lasten ja nuorten toivomia harrastuksia ja saaneet useampia paikallisia toimijoita mukaan harrastusten järjestämiseen. Esimerkiksi kuntosali, kuvataide, keilaus ja kiipeily ovat olleet suosittuja lasten ja nuorten keskuudessa. Osa lasten ja nuorten toivomista harrastuksia on vaikeammin toteutettavissa kuten esimerkiksi laskettelu, lumilautailu ja ratsastus, joten niitä emme saa sisällytettä Hobby Hour- harrastustarjontaan. Pyrimme kuitenkin järjestämään monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kouluilla tai koulujen lähiympäristössä. Syyslukukauden (2022) toiminnan palautteet sekä osallistujilta että huoltajilta ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Lasten ja nuorten palautteista oli ihana huomata, että olemme onnistuneet hankkeen tavoitteiden mukaisesti järjestämään (lapsille ja nuorille) mielekästä harrastustomintaa, missä on mahdollisuus oppia uutta, saada onnistumisen kokemuksia sekä löytää uusia kavereita tai harrastaa yhdessä jo tuttujen kavereiden kanssa, kertoo hankekoordinaattori Pauliina Saarinen-den Hollander
Tavoitteena on mahdollistaa yksi mieleinen harrastus mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle
Osana harrastamisen Suomen mallin hanketta Vihdissä pilotoitiin koulukuljetusten järjestämistä harrastustuntien jälkeen Vanjärven, Otalammen sekä Ojakkalan kouluillat. Lukuvuonna 2022-2023 toimintaa laajennettiin Jokikunnan koululle ja tulevana lukuvuonna 2023-2024 kuljetusmahdollisuus laajenee Haimoon sekä Vihtijärven kouluille. Kouluilla, missä koulukuljetukset järjestetään harrastustuntien jälkeen ilmoittautuminen seuraavan lukuvuoden ryhmiin alkaa keväällä lukuvuoden lopussa. Muilla kouluilla Hobby Hour- tuntien ilmoittautuminen aukeaa elo-syyskuussa. Ilmoittautuminen tapahtuu kunnan harrastushaku -sivuston kautta.
Ryhmät täytetään pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Hobby Hour- harrastustuntien tavoitteena kuitenkin on, että mahdollisimman monella oppilaalla on mahdollisuus osallistua ainakin yhteen Hobby Hour- harrastukseen. Jos lapsi tai nuori on kiinnostunut osallistumaan useampaan Hobby Hour- ryhmään, niin ilmoittautumislomakkeella pyydetään kirjaamaan, mikä ryhmä on ykköstoiveena. Useampaan ryhmään osallistuminen on mahdollista silloin, kun ryhmissä on tilaa. Hankekoordinaattori on yhteydessä perheeseen, jos osallistuminen johonkin harrastusryhmään ei ole mahdollista.
Toimintaa suunnitellaan lasten ja nuorten toiveita kuunnellen
Koulukohtaisen harrastustarjonnan suunnittelussa pyritään huomioimaan mahdollisimman paljon lasten ja nuorten toiveita. Vihdissä suunnittelun pohjana käytetään vuoden 2022 valtakunnallista koululaiskyselyä, johon on vastannut lähes 1 500 vihtiläistä lasta ja nuorta. Harrastusryhmiin osallistuneilta sekä huoltajilta kerätyissä palautekyselyissä kartoitettiin, mitä harrastuksia kouluille ja lähialueille toivotaan. Lisäksi harrastustoiveita on mahdollista jättää läpi lukuvuoden sähköisen lomakkeen kautta.
Vihdin peruskoulujen harrastustarjontaan kuuluu muun muassa parkour, kuntosali, tanssi, teatteri, kuvataide, musiikki, ruuanlaitto, pelinteko- ja mediapaja, kiipeily, keilaus, e-sports sekä erilaiset liikuntakerhot.
Valitettavasti kaikkiin paljon toivottuihin harrastuksiin ei vielä ole löytynyt ohjaajaa eikä suosituimpien harrastusten ohjaajia ole riittänyt kaikille kouluille. Jos sinulla on kokemusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaamisesta sekä mahdollisuus harrastustuntien ohjaamiseen iltapäivisin, niin lue lisää siitä, miten pääset mukaan yhteistyökumppaniksi lähde mukaan yhteistyökumppaniksi! -sivulta.
Ajankohtaista
LUVN: Tervetuloa alueellisen opiskeluhuoltosuunnitelman esittelyyn 24.10. (Teams)
9.10.2023 – Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue esittelee alueellista opiskeluhuoltosuunnitelmaa tiistaina 24. lokakuuta 2023 klo…
Perhekalenteri, syksy 2023
18.9.2023 – Perhekalenteriin on koottu maksuttomia tapahtumia ja kerhoja perheille, syksy 2023.…
Ruotsinkielisellä koulupolulla vahva merkitys Vihdissä
8.9.2023 – Svenska nu -verkosto ja Suomen Kuntaliiton Kielisaareke-hanke järjestivät Vihdissä tiistaina…
Hobby Hour -harrastusten ilmoittautuminen aukeaa torstaina 7.9. klo 18
6.9.2023 – Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia…
Muistoja kouluruokailusta – osallistu kyselyyn
29.8.2023 – Juhlistamme maksuttoman kouluruokailun 75-vuotista taivalta yhdessä ihanien asiakkaidemme kanssa. Haluaisimmekin…
Hobby Hour -harrastusten ilmoittautuminen aukeaa porrastetusti 24.8. ja 7.9. klo 18
24.8.2023 – Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia…
Perheiden kohtaamispaikat Vihdissä, syksy 2023
15.8.2023 – Kohtaamispaikkatoiminta on avointa, matalan kynnyksen toimintaa kaikenlaisille perheille, lapsille ja…
Etelä-Nummelan koulukeskuksen avoimet ovet -tilaisuus järjestetään myöhemmin
6.6.2023 – Kuntalaisten, henkilökunnan ja muiden kiinnostuneiden tutustumista Etelä Nummelan valmistuvaan koulukeskukseen…
Viimeksi päivitetty 21.06.2023