Vihti nuorten silmin -kyselyn on teettänyt Vihdin nuorisovaltuusto vuonna 2025. Tarkoituksena on kartoittaa vihtiläisten nuorten mielipiteitä Vihdistä sekä lisätä tietoisuutta nuorisovaltuustosta.
Kyseessä on jatko-osa vuosina 2020 ja 2023 toteutetuille Vihti nuorten silmin -kyselyille. Näiden kyselyiden tuloksia on käytetty laajasti kunnan kehittämiseen sekä nuorisovaltuuston oman toiminnan edistämiseen. Kolmannen kyselyn tuloksia vertaillaan ensimmäisen ja toisen kyselyn tuloksiin, jotta saadaan tietoa mahdollisista muutoksista Vihdin tilanteessa.
Kysely on tarkoitettu Vihdin yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppilaille ja opiskelijoille. Kysely on pyydetty jakamaan koulujen kautta kohderyhmään kuuluville nuorille. Osa nuorista sai mahdollisuuden vastata kyselyyn oppitunnin aikana. Vastauksia saatiin 700. Vastauksia tuli 109 vähemmän kuin vuonna 2023, mutta 81 enemmän kuin ensimmäiseen kyselyyn vuonna 2020.
Yhteenveto kyselyn tuloksista
Verrattaessa Vihti nuorten silmin III -kyselyn tuloksia kahteen aikaisempaan kyselyyn voidaan havainnoida nuorten tyytyväisyyden hieman lisääntyneen. Nuorten viihtyvyys Vihdissä on kääntynyt hienoiseen nousuun kokonaisuudessaan. Kiitettävän arvosanan (9-10) antaneiden osalta nousua on 6 %-yksikköä, kun ko. arvosanan antoi 30,1 % vastanneista nuorista. Vastaavasti vuonna 2023 kiitettävän arvosanan antoi 24,1 % ja vuonna 2020 23,9 %.
Aikaisemmissa kyselyissä esiin nousseet teemat nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmista sekä puutteet ko. palveluissa ovat edelleen ajankohtaisia ja palvelut ovat aikaisempaa huonommin saavutettavissa.
Nuoret nostavat toiveissa esiin tiloja, joissa viettää toisten nuorten kanssa aikaa – olla, hengailla ja ehkä tehdä jotain yhdessä. Heijastaako kaipuu vapaaseen olemiseen osittain siitä, että kolmasosa nuorista nosti esille koulu/opiskelupaineet?
Vuoden 2025 kyselyssä nousi esille edelleen kehittämistoiveita liikuntapaikkojen suhteen. Toiveista uusi uimahalli nousi esille eniten.
Nuoret ovat erityisen huolissaan tekemisen puutteesta ja siitä seuraavista lieveilmiöistä, kuten paikkojen sotkemisesta ja hajottamisesta. Päihteiden käyttö ja kiusaaminen (myös netissä) nousivat esille.
Positiivisiksi asioiksi Vihdissä nuoret nostivat kaverit ja ystävät, yhteisöllisyyden, kauniin luonnon, rauhallisen ympäristön ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.
Tutustu Vihti nuorten silmin III -kyselyn tuloksiin kokonaisuudessaan.
