Kuntapalveluiden on kehityttävä muutosten mukana

Vuonna 2010 Vihdissä syntyi yli 400 lasta. Viime vuonna syntyneitä oli noin puolet tästä. Yksikään kunta ei voi kohdata näin suurta muutosta ilman, että se näkyy myös palveluiden järjestämisessä. Vihdin uudessa kuntastrategiassa todetaan:

”Väestömme ikääntyy, perheiden rakenteet moninaistuvat ja kuntalaisten tarpeet muuttuvat. Meidän on kehitettävä palveluitamme muutosten mukana. Tällä tavoin voimme tuottaa kestävästi aiempaa laadukkaammat peruspalvelut.”

Strategiassa asia on helppo tiivistää muutamaan virkkeeseen. Käytännössä muutosten mukana kehittyminen tarkoittaa kuitenkin vaikeita ratkaisuja siitä, miten ja missä kunnan palvelut tulevaisuudessa järjestetään. Strategia ei toteudu sillä, että hyväksymme tavoitteet valtuustossa ja palaamme sen jälkeen tekemään kaiken kuten ennenkin. Sen pitää näkyä myös niissä päätöksissä, joissa toimintaympäristön muutos haastaa nykyisiä rakenteita. Juuri tällaisesta tilanteesta on kyse varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon tarkastelussa.

Lasten määrä muuttaa palveluiden tarvetta

Vihdissä syntyi vuonna 2010 yhteensä 401 lasta. Vuonna 2024 syntyneitä oli 195 ja vuonna 2025 yhteensä 211. Muutos näkyy jo kouluissamme. Vuonna 2020 Vihdin alakouluissa oli 2 437 oppilasta, ja oppilasmäärä on vähentynyt siitä vuoteen 2026 jo yli 600 oppilaalla eli noin 25 prosentilla. Kyse on suuresta muutoksesta, ja käytettävissä olevien ennusteiden mukaan kehitys jatkuu, ja oppilasmäärä vähenee tulevina vuosina entistä voimakkaammin myös yläkouluissa. Väestöennusteen mukaan perusopetusikäisten lasten määrä vähenee seuraavan kymmenen vuoden aikana vielä noin 600 lapsella. Lasten määrän väheneminen ei kosketa ainoastaan yksittäistä kylää tai taajamaa vaan koko kuntaa ja kaikkia sen asukkaita.

Näin merkittävää muutosta ei voida jättää huomioimatta palveluiden suunnittelussa. Historialliselle lapsimäärälle rakennettua palveluverkkoa ei voida pitää automaattisesti oikeana myös 2030-luvun Vihtiin. Palveluverkkoa on arvioitava kokonaisuutena ja suhteutettava se lasten määrään, palveluiden saavutettavuuteen, opetuksen ja varhaiskasvatuksen tarpeisiin, henkilöstöön, tiloihin ja kunnan taloudellisiin mahdollisuuksiin.

Tarkastelu ei ole vielä päätös

Sivistyslautakunta käsitteli syyskuussa oppilaaksiottoalueita sekä sivistyspalveluiden palveluverkon kehittämistä. Oppilaaksiottoalueita koskeva asia jätettiin pöydälle ja palveluverkkoa koskeva asia palautettiin valmisteluun. Asian käsittely siis jatkuu. Samalla ne tosiasiat, joiden vuoksi palveluverkkoa on vuosi sitten lähdetty tarkastelemaan, eivät ole muuttuneet. Lasten määrä on vähentynyt ja ennusteiden mukaan vähenee edelleen, samalla kun meidän on huolehdittava palveluiden laadusta ja kunnan taloudellisesta kantokyvystä.

Sivistyslautakunnan käsittelyä, arvioita ja valmistelussa olevia esityksiä ei kuitenkaan pidä sekoittaa lakkautuspäätöksiin. Tässä vaiheessa ratkaistaan, millainen palveluverkkoesitys lähetetään lausunnoille ja kuultavaksi. Tämän jälkeen arvioidaan esitettyjen muutosten vaikutukset sekä kuullaan kuntalaisia, henkilöstöä, lapsia, nuoria ja muita osallisia. Kuulemisen tulokset tuodaan osaksi jatkovalmistelua ennen sivistyslautakunnan, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston päätöksentekoa. Lopulliset palveluverkon linjaukset tekee kunnanvaltuusto.

Palveluverkon tarkoitus on turvata toimivat palvelut

Ymmärrän hyvin, miksi keskustelu palveluverkosta herättää tunteita. Koulu ei ole vain rakennus. Se on paikka, jossa lapsi oppii lukemaan, saa ystäviä ja rakentaa suhdettaan omaan kotiseutuunsa. Monelle kylälle ja taajamalle koulu tai päiväkoti on myös tärkeä yhteisöllisyyden keskus.  Juuri siksi palveluverkosta on käytävä keskustelua avoimesti ja huolellisesti.

Kunnan perustehtävä ei ole ylläpitää rakennuksia niiden itsensä vuoksi, vaan järjestää lapsille laadukas varhaiskasvatus ja opetus. Siksi palveluverkon arvioinnissa on katsottava samanaikaisesti esimerkiksi lasten tarvitsemaa tukea, toimivia ryhmäkokoja, henkilöstön saatavuutta, koulumatkoja, palveluiden saavutettavuutta, kiinteistöjen kuntoa ja tilojen käyttöä.

Myös talous kuuluu tähän kokonaisuuteen. Kysymys ei ole vain säästöistä, vaan siitä, mihin rajalliset voimavaramme käytämme. Jos lasten määrä vähenee merkittävästi, mutta käytössä oleva tila, resurssit ja palvelurakenne eivät muutu mukana, osa voimavaroista sitoutuu kapasiteettiin ja toimintaan, jolle ei enää ole samanlaista tarvetta. Palveluverkon tarkoituksenmukaisella suunnittelulla voidaan vähentää kustannuspaineita ja vahvistaa mahdollisuuksia kohdentaa resursseja vahvemmin itse palveluihin. Tämä on erityisesti tässä hetkessä välttämätöntä, kun kuntien palveluiden tuotantokustannukset kasvavat ja valtio vähentää rahoitusta.

Lapsiystävällisyys näkyy päätösten laadussa

Vihdin kuntastrategiassa todetaan, että Vihti on lapsiystävällinen kunta, jossa päätöksiä tehdään lasten ja nuorten tarpeet huomioiden ja laadukkaalla kasvatuksella ja koulutuksella investoidaan lasten tulevaisuuteen. Tämä tavoite ei ole ristiriidassa palveluverkon muuttamisen kanssa. Päinvastoin tavoitteen pitäisi ohjata sitä, millaisia ratkaisuja teemme.

Lapsiystävällisyys ei tarkoita sitä, että kaikki nykyiset rakenteet säilyvät muuttumattomina. Se tarkoittaa sitä, että muutoksia arvioidaan lasten näkökulmasta ja että päätösten tavoitteena on turvata hyvä kasvuympäristö, laadukas varhaiskasvatus ja opetus sekä riittävä tuki myös tulevaisuudessa. Samalla meidän on katsottava koko Vihtiä. Yksittäisen koulun tai päiväkodin merkitys omalle alueelleen voi olla suuri, mutta kunnan on kannettava vastuu kaikkien vihtiläisten lasten palveluista ja palveluiden järjestämisen edellytyksistä pitkällä aikavälillä.

Palveluverkon tarkastelussa ei pitäisi tavoitella Vihtiin mahdollisimman pientä eikä mahdollisimman suurta määrää kouluja ja päiväkoteja. Tavoitteena pitää olla koko Vihtiä palveleva kokonaisuus, jossa lapset saavat laadukasta opetusta ja tarvitsemansa tuen, henkilöstöllä on hyvät edellytykset tehdä työnsä ja kunta pystyy järjestämään palvelut kestävällä tavalla myös tulevina vuosina.

Julkisessa keskustelussa muutokset nähdään usein vaihtoehtona nykytilalle. Todellisuudessa myös nykytilan säilyttäminen on valinta. Jos oppilasmäärä vähenee mutta palvelurakenne säilyy ennallaan, on vastaava sopeutus tehtävä muulla tavoin tai katettava korkeammalla verotuksella.

Tulevaisuuden palveluverkkoa ei rakenneta menneisyyden väestörakenteelle vaan tulevien sukupolvien tarpeille. Vastuullinen päätöksenteko ei tarkoita muutosten välttämistä. Se tarkoittaa kykyä tehdä niitä silloin, kun toimintaympäristö muuttuu. Lasten määrä muuttuu riippumatta siitä, mitä päätämme. Meidän vastuullamme on varmistaa, että muutos tapahtuu ennakoiden ja hallitusti – tavalla, joka turvaa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen vielä vuosikymmenten päästä.

Erkki Eerola
kunnanjohtaja