Vihdin rekrylisä helpottaa uuden työntekijän palkkaamista.
Vihdin kunnan alueella toimiva työnantaja voi saada 500 euroa kuukaudessa palkatessaan vihtiläisen työttömän työnhakijan, joka on ollut työttömänä vähintään 12 kuukautta. Tukea voi saada myös vähintään 6 kuukautta työttömänä olleen työnhakijan palkkaamiseen, jos hän on alle 30-vuotias, osatyökykyinen tai vieraskielinen.
Uudessa työsuhteessa rekrylisää voidaan myöntää 12 kuukaudeksi. Tukea voidaan myöntää myös nuoren aiemman työllistämistukijakson jatkoksi kuudeksi kuukaudeksi.
Rekrylisän tavoitteena on madaltaa työllistämisen kynnystä ja auttaa vihtiläisiä työnhakijoita löytämään pidempikestoisia työmahdollisuuksia.
Työsuhteen tueksi kunnan työllisyyspalvelut voivat tarjota myös maksutonta työvalmennusta. Valmennuksesta sovitaan tarpeen mukaan työnantajan, työntekijän ja työllisyyspalvelujen kesken.
Hae tukea täyttämällä sähköinen lomake.
Vihdin rekrylisän jakamisperusteet
Tuen saaja
- Vihdin kunnan alueella toimiva työnantaja, joka voi olla yritys, yhdistys, tai säätiö, ei kuitenkaan yksityishenkilö.
- Työnantajalla ei saa olla henkilöstöä lomautettuna, tai voimassa olevia takaisinottovelvoitteita.
Työllistettävä
- Vihtiläinen työtön työnhakija
- Joko
A. Ollut työttömänä työnhakijana vähintään 12 kk.
TAI
B. Ollut työttömänä vähintään 6 kk ja täyttää vähintään yhden seuraavista ehdoista:
– alle 30-vuotias tukijakson alkaessa
– osatyökykyinen
– vieraskielinen
TAI
C. Nuori, joka on aiemmin työllistetty nuorten työllistämistuen avulla 6 kuukaudeksi, ja saa nyt myönnettävän tuen myötä jatkaa samalla työnantajalla vähintään toiset 6kk.
Tuen määrä ja kesto
- Tukisumma: 500 € /kk
- Uudessa työsuhteessa tuen kesto 12 kk
- Nuorten työllistämistukijakson jatkoaikana tuen kesto 6 kk
Muut ehdot
- Tuki on de minimis -tukea ja tuen saajalla on velvollisuus seurata saamansa de minimis -tuen määrää ja ilmoitettava siitä hakiessaan uutta tukea, jotta eri viranomaisten yritykselle/konsernille myöntämien de minimis -tukien yhteissumma ei ylitä tuen sallittua enimmäismäärää (tällä hetkellä 300.000 euroa) minkään kolmen vuoden jakson aikana.
- Tuen yhteydessä kunnan työllisyyspalvelut tarjoavat tarpeen ja käytettävissä olevien henkilöstöresurssien mukaan myös maksutonta työvalmennusta, jolla voidaan ennaltaehkäistä työsuhteen ennenaikaista katkeamista ja mahdollista väärinymmärryksistä johtuvia ristiriitoja. Valmennuksen avulla voidaan myös parantaa työllistettävän työelämävalmiuksia, ja siten vahvistaa jatkotyöllistymisen mahdollisuuksia. Valmennuksesta päätetään tapauskohtaisesti työllisyyspalveluiden, työnantajan ja työllistettävän kesken.
- Työsuhteen keston on oltava vähintään 12 kuukautta.
- Nuorten työllistämistukijakson jatkokauden osalta tuen kesto 6 kk.
- Palkan ja muiden työehtojen tulee täyttää työehtosopimuksen mukaiset ehdot.
- Työsuhde voi olla täysiaikainen, tai osa-aikainen.
- Jokaiselta tukikuukaudelta tulee maksaa palkkaa vähintään 930€, myös osa-aikaisessa työsuhteessa.
- Tukea ei voi saada samanaikaisesti muiden työllistämisen tukien kanssa, pois lukien työolosuhteiden järjestelytuki.
- Yksi työnantaja voi palkata Vihdin rekrylisällä korkeintaan yhden henkilön kerrallaan.
- Tuki on harkinnanvarainen ja sitä myönnetään enintään kullekin vuodelle talousarviossa varatun määrärahan verran.
- Tukea haetaan kunnan verkkosivujen kautta siihen tarkoitetulla lomakkeella.
- Tuen myöntämispäätökset tekee kunnan elinkeinopäällikkö näiden jakamisperusteisen mukaisesti.
- Tuki maksetaan takautuvasti kuukausittain, hakemuksen mukaisesti.
Viimeksi päivitetty 21.09.2026