Päästöjen seuranta
Vihdin päästöjä seurataan vuosittain laadittavan CO2-raportin avulla. Raportti laaditaan myös muihin kuntiin, jolloin eri alueiden päästökehitystä voi vertailla.
Vihdin kasvihuonekaasujen päästöt vuonna 2021 olivat yhteensä 149,9 kt CO2-ekv ilman teollisuutta (CO2-ekv = hiilidioksidiekvivalentti, eri kasvihuonekaasujen yhteismitallistettu vaikutus). Vihdin päästöt kasvoivat viisi prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2021. Keskimäärin päästöt kasvoivat CO2-raportin kunnissa neljä prosenttia.
Vihdin päästöt asukasta kohden olivat 5,1 t CO2-ekv. Muiden CO2-raportin kuntien keskimääräinen asukaskohtainen päästö oli 6,1 t CO2-ekv. Vihdin tavoitteena on vähentää asukaskohtaiset päästöt 2,8 CO2-ekv tasolle vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää Vihdin ilmastotavoitteista Vihdin kunnan kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelmasta (SECAP).

CO2-raportissa mukana olevat energiaperäiset päästöt lasketaan kunnassa kulutetun sähkön, kaukolämmön sekä lämmityksen ja liikenteen polttoaineiden määrän perusteella. Maatalouden osalta laskenta sisältää kunnan alueella tapahtuvan maataloustuotannon päästöt. Jätteiden käsittelyn päästöt lasketaan syntypaikan mukaan.
Suurin osa kunnan päästöistä muodostui liikenteestä (51 %, 76,4 kt CO2-ekv), josta melkein 86 prosenttia oli kauttakulkuliikennettä. Seuraavaksi suurin päästölähde oli lämmitys (29 %, 43,6 kt CO2-ekv), josta suurimmat päästöt tulivat erillislämmityksestä (31,8 kt CO2-ekv). Erillislämmityksellä tarkoitetaan muuta kuin kaukolämpöä tai lämmityssähköä, esimerkiksi poltettavaa öljyä, kaasua ja puuta. ELY-keskukselta voi hakea tukea öljy- ja kaasulämmityksestä luopumiseen.

Vihdin päästöt asukasta kohden (5,1 t CO2-ekv) olivat pienemmät kuin kaikissa CO2-raportissa mukana olevissa kunnissa keskimäärin (6,1 t CO2-ekv) vuonna 2021. Tulee kuitenkin muistaa, että raportissa ei ole huomioitu muualla kuin kunnan alueella aiheutuneita päästöjä.
Suomen ympäristökeskus (Syke) on laskenut ensimmäistä kertaa kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästötiedot kaikille Suomen kunnille ja maakunnille. Tutkimuksen mukaan kuntien päästöistä 83 prosenttia aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta, 11 prosenttia kuntien hankinnoista ja loput 6 prosenttia investoinneista. Tuontihyödykkeiden kulutuksen vuoksi merkittävä osa, esimerkkinä noin puolet kotitalouksien päästöistä, kohdentuu ulkomaille.
Kulutuksen päästöjen vähentäminen on kunnan, yritysten ja kotitalouksien yhteispeliä ja kaikkien edun mukaista.
Arjen valinnoilla ja kestävillä kulutusvalinnoilla voi vaikuttaa!
Viikoittainen päästöseuranta
CO2-raportin viikkoikkunasta voi seurata kunnan kasvihuonekaasupäästöjen tilannetta viikoittain. Päästöt on ilmoitettu viikkoikkunassa CO2-ekvivalenttitonneina.
- Lisätietoa ja ilmastouutisia osoitteessa www.co2-raportti.fi.
Viimeksi päivitetty 24.04.2023