Vinkkaa myrskyvaurioista
Viime viikon sateet ja tuuli ovat aiheuttaneet luonnossa muutoksia. Sateet olivat poikkeuksellisen suuria määriltään, joten kyse oli sään ääri-ilmiöistä.
Puut kaatuvat helposti tuulessa, kun savimaa on pehmyt. Paineella kulkeutunut sadevesi on voinut nostaa viemärinkansia paikoiltaan. Lisäksi tulvat ja rankkasateet ovat voineet kuluttaa maata. Eroosio kevyenliikenteen soraisilla väylillä voi olla vaarallinen muun muassa pyöräilijöille.
Toivomme asukkailta ilmoituksia vaurioituneista kevyenliikenteen väylistä, kaatuneista puista ja muista poikkeavuuksista. Puramme näitä töitä sitä mukaa, kun saamme ilmoituksia. Pyrimme toki itsekin kiertämään maastossa, mutta kaikkea emme voi havaita.
Ota yhteyttä sähköisen palautejärjestelmämme kautta, pääset siihen tästä.
Huom! Liikkuessa kannattaa nyt noudattaa varovaisuutta, ennen kuin kaikki jäljet saadaan korjattua. Vaaralliset, esimerkiksi tien päälle kaatumassa olevat puut tai sähkölinjojen päälle kaatuneet puut tulee ilmoittaa hätänumeroon 112, koska ne voivat aiheuttaa välitöntä hengenvaaraa.
Kiitos aktiivisuudesta!
Kuva: Joenrinne Films