Järjestyssäännöt
Jokikunnan koulun järjestyssäännöt
1. Järjestyssääntöjen tarkoitus
Tarkoituksena on edistää perusopetuslain 29§:n mukaisesti sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssääntöjen lisäksi koululla voi olla rehtorin tai opettajakunnan yhdessä antamia muita toimintaohjeita. Mikäli oppilas rikkoo järjestyssääntöjä tai toimintaohjeita, seurauksena on ojentamistoimenpide.
2. Viittaukset muuhun noudatettavaan lainsäädäntöön
Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen ja perusopetuslain ja -asetuksen lisäksi mm. järjestyslain (612/2003), tupakoinnin vähentämistoimenpiteistä annetun lain (603/1976) ja vahingonkorvauslain (412/1974) säädöksiä. Koululla on mm. pelastus- ja kriisisuunnitelmat sekä toimintamalli koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vastustamiseksi, joissa käsitellään osittain samoja kysymyksiä kuin järjestyssäännöissä.
3. Soveltamisalueet
Jokikunnan koulun järjestyssääntöjä noudatetaan koulussa ja sen piha-alueella kouluaikana, koulun järjestämissä tilaisuuksissa sekä koulukuljetuksen aikana. Lisäksi koulun järjestyssääntöjä noudatetaan koulun ulkopuolella annettavassa lukuvuosisuunnitelman mukaisessa opetuksessa esim. retkillä, vierailukäynneillä, urheilukilpailuissa ja leirikouluissa. Leirikouluja varten on lisäksi omat sääntönsä ja joissain koulun ulkopuolelle suuntautuvissa kohteissa kohteiden omat säännöt.
4. Koulualue ja järjestyssääntöjen voimassaolo
Koulualue tarkoittaa koulun sisätiloja ja pihaa. Koulun piha-alue rajoittuu pihaa ympäröiviin aitoihin, ojiin sekä koulurakennuksen pihan puoleiseen sivuun ja opettajien parkkipaikkaan. Järjestyssääntöjen voimassaolo alkaa siitä, kun oppilas saapuu koulun pihalle odottamaan koulun alkua. Kuljetusoppilaiden osalta järjestyssääntöjen voimassaolo alkaa jo, kun oppilas astuu taksiin. Säännöt ovat voimassa niin kauan kuin viimeinenkin oppilas on poistunut koulualueelta.
5. Päivittäinen työskentely
- Otan toiset huomioon ja kohtelen heitä ystävällisesti.
- Noudatan järjestystä ja siisteyttä kaikkialla koulualueella.
- Liikun koulun sisätiloissa rauhallisesti kävellen ilman ulkojalkineita.
- Saavun oppitunneille ja poistun tunnin jälkeen pihalle viipymättä.
- Jos tulen pyörällä kouluun, käytän pyöräilykypärää ja jätän pyöräni koulun edustalla olevaan pyörätelineeseen.
- Kaikki kouluun tuomani tavarat ja rahat ovat omalla vastuullani.
- Pidän puhelimeni repussa äänettömällä.
- Saavun ruokailuun rauhallisesti ja noudatan hyviä ruokailutapoja.
- Tottelen koulun henkilökunnan antamia ohjeita.
- En poistu koulualueelta ilman opettajan lupaa.
6. Välitunnilla
- Olen ulkona.
- Huomioin yhteisen turvallisuuden ja viihtyvyyden.
- En pelaa tai leiki vaarallisia leikkejä.
- En heitä kiviä, keppejä, lumipalloja enkä mitään muutakaan, joka ei ole siihen tarkoitettu.
- Pysyn koulualueella.
- Pukeuden säänmukaisesti.
- Otan kaikki mukaan leikkeihin ja peleihin.
7. Opiskelun esteetön sujuminen
- Annan muille työrauhan.
- Suoritan tehtäväni tunnollisesti ja huolellisesti.
- Kuuntelen ohjeet tarkkaavaisesti.
- Tuon kouluun tarvittavat kirjat ja tarvikkeet.
- Pidän pulpettini siistinä.
- Huolehdin ympäristön siisteydestä.
- En koske toisten tavaroihin.
8. Poissaoloselvitykset
Oppilaan sairastuessa tai joutuessa olemaan muun pakottavan esteen vuoksi poissa koulusta, huoltaja ilmoittaa asiasta koululle viipymättä. Perheen lomiin, jotka tapahtuvat muuna kuin koulujen loma-aikoina, on aina pyydettävä lupa koulusta. 1–5 päivän poissaoloihin luvan voi myöntää opettaja ja yli viiden koulupäivän mittaisiin rehtori. Poissaolot anotaan Wilman kautta lomakkeella. Huoltajat vastaavat opetuksesta muun kuin koulujen loma-aikana tapahtuvan loman aikana. Koulu ei ole velvollinen antamaan tukiopetusta tai laaja-alaista erityisopetusta itse anotun poissaolon takia. Poissaolot merkitään Wilma-järjestelmään. Selvittämättömät poissaolot on selvitettävä viipymättä.
Viimeksi päivitetty 20.08.2021