Vihdin kunnan ympäristövalvonta on selvittänyt Nummelan keskustassa sijaitsevan kiinteistön tilannetta, jossa on todettu, että kiinteistön jätevesiviemäröinti on toteutettu virheellisesti. Kiinteistön omistajalle on lähetetty kehotus korjata…
Vihdin kunta luovutti viime vuonna yhteensä 20 asuintonttia. Yksitoista tonteista myytiin ja yhdeksän vuokrattiin. Myytyjen joukossa oli myös kolme vuokratonttia, jotka lunastettiin rakennettuina. – Tonttien…
Vihdin kunta selvitti vuodenvaihteessa asukkaiden näkemyksiä kunnan viestinnästä. Linkki kyselyyn jaettiin Vihti.fi-sivustolla sekä kunnan Facebook- ja Instagram-kanavissa, ja siihen saatiin 125 vastausta. Kyselyn mukaan vihtiläiset…
Suomen ympäristökeskus on julkaissut Hiilineutraalisuomi.fi päästötietopalvelussa vuoden 2024 ennakkotiedot käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määristä kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja ELY-alueille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia…
Rosk’n Roll tiedottaa, että Hangon, Inkoon, Tammisaaren, Pusulan ja Vihdin jäteasemilla aukioloajat muuttuivat vuodenvaihteessa. Jäteasemien aukioloja on tarkasteltu kävijämääriin nähden ja määrätyillä jäteasemilla palveluaikoja supistetaan…
Joulunpyhät vaikuttavat jäteastioiden tyhjennysaikatauluihin ja jäteasemien aukioloihin. Itse joulun vietto näkyy myös jätteiden määrässä ja siinä, mitä jätteitä syntyy. Joulun jätehuolto pyörähtää käyntiin neljäntenä adventtisunnuntaina,…
Luonnonperintösäätiö suojelee Microsoftin tuella 78 hehtaaria metsää Vihdin Pääkslahdessa. Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi 29. syyskuuta järjestetyssä kokouksessaan alueen myynnin säätiölle 1,4 miljoonan euron hintaan. Microsoft lahjoittaa…
Vihdin kunnan kulttuuri- ja kansalaistoiminnan, liikunta- ja nuorisojärjestöjen yleisavustukset, kohdeavustukset ja nuorten vapaiden toimintaryhmien kohdeavustukset ovat haettavana. Yleisavustusten hakuaika on 1.–31.12.2025. Kohde-avustuksilla on jatkuva haku.…
Kunnallisesti järjestetty asumislietteiden keräys käynnistyy Vihdissä joulukuun alussa. Vastuu saostus- ja umpisäiliöiden tyhjennysten ja lietekuljetusten järjestämisestä siirtyy kiinteistön haltijalta kunnalliselle jäteyhtiölle. Vihtiläiset eivät siis voi…
Vihdin kunta on ottanut käyttöön uuden sähköisen asiakaspalautejärjestelmän. Sen kautta voi esittää kysymyksiä tai antaa palautetta kunnan palveluista. Lomakkeella valitaan aihe, johon yhteydenotto liittyy. Valinnan…