Ammattiliitot ovat ilmoittaneet laajoista poliittisista lakoista helmikuussa. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n osalta lakolla voi olla vaikutuksia Vihdin joukkoliikenteeseen ja koulukuljetuksiin. Lakon aikana Vihdin kunnalla…
Oi helmikuu, kuukausista rakkaudellisin! Ainakin meillä täällä Vihdissä. Joulun alla pyysimme teiltä valokuvia sydämenmuotoisista, Vihdistä löydetyistä asioista. Nyt ystävänpäivän kunniaksi haluamme kutsua kaikki asukkaamme jälleen…
Vihdin kunnassa parhaillaan avoimena olevan elinvoimajohtajan tehtävän haku päättyi 12. helmikuuta, ja määräaikaan mennessä virkaan saatiin 45 hakemusta. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle hakijoista kutsutaan viisi tehtävän vaatimukset…
Pelastakaa Lapset järjestää 13-19-vuotiaille nuorille suunnatun pedagogisen Pakopelin Vihdin kirkonkylän nuorisotila Mestassa 16.2. Pakopelissä käsitellään väkivaltaista ekstremismiä ja siihen liittyviä teemoja, kuten vihapuhetta ja sosiaalisen…
Vuoden 2023 tilinpäätöksen tulos on muodostumassa Vihdin yli 500-vuotisen historian parhaaksi. Tammikuun 31. päivän tiedoilla kunnan viime vuoden tuloksen arvioidaan olevan noin 25–26 miljoonaa euroa…
Tervetuloa datakeskushankkeen ja sen ympäristövaikutusten arviointiselostusta koskevaan avoimeen yleisötilaisuuteen keskiviikkona 13.3.2024 klo 18-20 Etelä-Nummelan koulukeskukseen (Naaranpajuntie 19, 03100 Nummela). Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tilaisuuteen voi…
Abiturienttien penkinpainajaisia eli penkkareita vietetään jälleen torstaina 8. helmikuuta. Penkkarirekat lähtevät Nummelanharjun koulukeskuksen saattoliikenneväylältä klo 11.15–11.30 ja palaavat samaan paikkaan klo 13.15–13.20. Rekat käyvät seuraavilla…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 12.2.2024.Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin…
Nuorisopalvelut järjestää jälleen talvilomalla monenlaista ohjelmaa sekä nuorisotiloilla ja lähialueella. Alta löydät tarkemmat tiedot talviloman toiminnoista. perjantai 16.2. RADESCAPE PAKOPELI MESTASSA KLO 17.00 – 20.00…
Päivitetty 31.1.2024 Ammattiliitot ovat ilmoittaneet laajoista poliittisista lakoista helmikuun alussa. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n osalta lakolla voi olla vaikutuksia Vihdin perjantain 2.2. joukkoliikenteeseen ja…