Vihdin kunta on valmistellut Vihti-brändiin uudistuksia, jotka sitovat sen kiinteämmin voimassa olevaan kuntastrategiaan sekä mahdollistavat vahvempaa visuaalisuutta värien ja kuvien käytössä. Virkistetty brändi rakentuu nykyisen…
Syksyinen uutinen matonpesupaikoilta: kunnan matopesupaikkojen vesihanat Enärannassa, Hiidenrannassa, kirkonkylällä ja Ojakkalassa suljetaan tällä viikolla sään kylmenemisen ja mahdollisten pakkasaamujen vuoksi.
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) tiistaina 26.9.2023.Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin…
Svenska nu -verkosto ja Suomen Kuntaliiton Kielisaareke-hanke järjestivät Vihdissä tiistaina 5. syyskuuta ruotsinkielisen koulupolun kehittämisillan. Rehtori Stina Tonteri esitteli tilaisuudessa uutta Etelä-Nummelan koulukeskusta ja tohtoritutkija…
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Vihdissä mallia toteutetaan opetus-…
Ruokavirasto käynnistää syyskuun alussa kaikkia turkistarhoja koskevan lintuinfluenssaseurannan. Seurannan ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan lintuinfluenssaviruksen esiintymistä turkistarhojen minkeistä, koska minkkien lintuinfluenssatartunnat aiheuttavat ihmisille suuremman terveysvaaran kuin kettujen…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) tiistaina 12.6.2023. Päätökset tehtiin…
Vihdin kunnanviraston respa on 1.9.2023 alkaen suljettuna päivittäin kello 11-12 välisen ajan. Tuona ajankohtana asiakkaat haetaan suoraan ensimmäisen kerroksen aulasta. Asiakkaita ohjeistetaan akuuteissa asioissa soittamaan…
Nummelan lentokentällä järjestetään 16.-17. syyskuuta kaikkien rotujen koiranäyttely, johon on saapumassa jopa 2300 hännänheiluttajaa. Yleisö on tervetullut paikalle seuraamaan tapahtumaa. Käynti näyttelypaikalle tapahtuu Tarmonmajan kautta…
Juhlistamme maksuttoman kouluruokailun 75-vuotista taivalta yhdessä ihanien asiakkaidemme kanssa. Haluaisimmekin kuulla juuri sinun mieleenpainuvimmat muistosi kouluruokailusta! Miten ruokahetki oli toteutettu, mikä oli lempiruokasi (tai se…