Vihdin kunnan yhdyskuntatekniikan palvelut toteuttavat yhteistyössä Uudenmaan Elinvoimakeskuksen kanssa Hanko–Hyvinkää-tien (valtatie 25) Ukintien liittymäalueen parantamishankkeen Hiekan teollisuusalueen kohdalla. Hankkeen tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta ja…
Kevään perhekalenterista löytyy koottuna toimintaa ja puuhaa lapsiperheille. Maksuttomat tapahtumat järj. Vihdin kunnankirjasto, Annantien perhetupa, Vihdin seurakunta, MLL Vihti ja Vihdin Kuvataidekoulu. Muutokset mahdollisia.
Vihdin kunnan nuorisotyön perussuunnitelma on valmistunut. Suunnitelman laatimiseen osallistui koko nuorisopalveluiden väki. Nuorisotyön perussuunnitelma avaa Vihdissä tehtävän nuorisotyön nykytilaa, periaatteita, tavoitteita ja tarkoitusta. Perussuunnitelma pohjaa…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 19.1.2026.Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin…
Vihdin kunnan katuvalojen huoltokierros on alkanut ja se kestää noin kuukauden. Huoltotöiden aikana katuvalot voivat olla tilapäisesti päällä myös päiväsaikaan. Kyseessä on normaali osa huoltotyötä.…
Vuosi 2026 tuo nuorillemme kaksi uutta kanavaa esittää nuorisopalveluille ideoita ja palautetta tai kertoa toiveita lomatoiminnan suhteen. Pikaisesti tulevia vastauksia voimme tarkastella jo talvilomaohjelmaa suunniteltaessa.…
Vihdin kunnan uutena henkilöstöjohtajana on aloittanut Nora Viljanen. Hän vastaa kunnan henkilöstöasioiden kokonaisuudesta sekä henkilöstöhallinnon ja HR-toiminnan kehittämisestä osana kunnan johtamista. Viljasella on monipuolinen kokemus…
Rosk’n Roll tiedottaa, että Hangon, Inkoon, Tammisaaren, Pusulan ja Vihdin jäteasemilla aukioloajat muuttuivat vuodenvaihteessa. Jäteasemien aukioloja on tarkasteltu kävijämääriin nähden ja määrätyillä jäteasemilla palveluaikoja supistetaan…
Huomioittehan, että ylijäämämaiden hyödyntämishankkeiden lausuntojen käsittely on tällä hetkellä ruuhkautunut ja käsittelyajat pidentyneet. Voit lukea lisää aiheesta osoitteesta täältä.
Vihdin kunta tukee yrityksiä tai yhdistyksiä palkkaamaan Vihdissä asuvan nuoren kesätöihin. Kesätyöt antavat nuorille arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Jaossa on 150 kesätyöseteliä. Vihdin kunta korvaa 300 euroa…