Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu 29. maaliskuuta klo 18.00 alkaen. Tule mukaan seuraamaan streamia osoitteessa: www.vihti.fi/live Älytelkkareiden ja esimerkiksi Chromecastin käyttäjille kokouksen saa näkymään parhaiten YouTube-applikaation avulla…
Liikuntatilojen ja -alueiden varaukset:Ulkoliikuntapaikkojen vakiovuorohaku Nyt haettavana ovat ulkoliikuntapaikkojen vakiovuorot kaudelle 2021. Vakiovuorot haetaan sähköisesti tämän linkin kautta viimeistään 11.4.2021. Katso myös: vakiovuorohinnasto Lisätietoja: tilavaraukset(ät)vihti.fi, puh. 0440 421 186
Vihdin kunnassa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset perustuvat Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suosituksiin ja Aluehallintoviraston sekä kunnan päätöksiin. Lisäksi kuntamme aluetta koskevat valtionhallinnon poikkeusoloissa tekemät linjaukset muun…
23.3.2021 Pappilanpellon koululla on todettu Covid19-tapaus ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Soitamme tuntemattomasta numerosta. Tartuntatilanteen kartoittamiseksi kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin.…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 22.3.2021. Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina…
Koronapandemian jatkuessa, monet vihtiläiset yrittäjät ovat vaikeassa tilanteessa. Toiminnan kiinteät kulut eivät ole muuttuneet juuri mitenkään, mutta palveluiden ja tuotteiden kysyntä on vähentynyt useilla yrittäjällä…
Vihdin Metsäpolun päiväkodissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Tämän vuoksi lapsia ja henkilökuntaa on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Kaikki altistuneet…
Uusia tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä 69 ja Karkkilassa 27. Ilmaantuvuusluvut ovat Vihdissä 236/100000 ja Karkkilassa 310/100000 kahden viikon aikana. Tartuntoja on koko pandemian ajalta Vihdissä…
Otalammen koululla on todettu Covid19 -tapaus ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen kuluneella viikolla. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Soitamme tuntemattomasta numerosta. Tartuntatilanteen kartoittamiseksi kaikki altistuneet…
Kuoppanummen koulussa on todettu tämän viikon aikana kaksi COVID19-tapausta ja niihin liittyvät luokka-altistumiset. Kyse ei ole koulussa tapahtuneesta jatkotartunnasta, eikä se tässä vaiheessa aiheuta koulun…