Vihdin kunnassa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset perustuvat Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suosituksiin ja Aluehallintoviraston sekä kunnan päätöksiin. Lisäksi kuntamme aluetta koskevat valtionhallinnon poikkeusoloissa tekemät linjaukset muun…
23.3.2021 Pappilanpellon koululla on todettu Covid19-tapaus ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Soitamme tuntemattomasta numerosta. Tartuntatilanteen kartoittamiseksi kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin.…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 22.3.2021. Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina…
Koronapandemian jatkuessa, monet vihtiläiset yrittäjät ovat vaikeassa tilanteessa. Toiminnan kiinteät kulut eivät ole muuttuneet juuri mitenkään, mutta palveluiden ja tuotteiden kysyntä on vähentynyt useilla yrittäjällä…
Vihdin Metsäpolun päiväkodissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Tämän vuoksi lapsia ja henkilökuntaa on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Kaikki altistuneet…
Uusia tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä 69 ja Karkkilassa 27. Ilmaantuvuusluvut ovat Vihdissä 236/100000 ja Karkkilassa 310/100000 kahden viikon aikana. Tartuntoja on koko pandemian ajalta Vihdissä…
Otalammen koululla on todettu Covid19 -tapaus ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen kuluneella viikolla. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Soitamme tuntemattomasta numerosta. Tartuntatilanteen kartoittamiseksi kaikki altistuneet…
Kuoppanummen koulussa on todettu tämän viikon aikana kaksi COVID19-tapausta ja niihin liittyvät luokka-altistumiset. Kyse ei ole koulussa tapahtuneesta jatkotartunnasta, eikä se tässä vaiheessa aiheuta koulun…
Ajankohtainen koronatilanne Uusia tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä 69 ja Karkkilassa 42. Ilmaantuvuusluvut ovat Vihdissä 236/100000 ja Karkkilassa 482/100000 kahden viikon aikana. Tartuntoja on koko…
Vihdin kunnan osallistuvan budjetoinnin hanke Viihtyisämpi Vihti käynnistyy jälleen. Osallistua voi kahdessa vaiheessa: nyt käynnistyvään ideointiin sekä toukokuussa järjestettävään äänestykseen, jossa kilpailevat jatkoon päässeet ideat.…