Kiinteistöliitto julkaisi aiemmin tällä viikolla Indeksitalo-selvityksen, jossa tuotiin esille kuntakohtaisia asuinkustannuksia. Selvityksen tulokset ovat uutisoineet muun muassa Yle, Ilta-Sanomat, Suomen Kiinteistölehti, TM Rakennusmaailma, Asuntomarkkina & maankäyttö sekä useat alueelliset mediat.
Selvityksen lähdeaineistoon on erehdyksessä päätynyt vanhentunutta tietoa Vihtiä koskevasta kaukolämmön hinnasta, jonka vuoksi tutkimustulokset ovat virheellisiä. Kaukolämmön kustannuksilla on tutkimuksessa suuri painoarvo: sen mukaan 60,57 % esitetystä Vihdin kuntakohtaisista vertailukustannuksista muodostuu kaukolämmön hinnan perusteella. Selvitys ei kuitenkaan huomioi, että Nummelan Aluelämpö on kesäkuun alusta laskenut kaukolämmön hintaa. Vertailussa käytetty hinta vastaa lähes 30 % korotusta nykyiseen hinnastoon verrattuna.
– Kaukolämmön virheellinen hintatieto vääristää selvityksen tuloksia merkittävästi. Vihti ei sijoitu kärkisijalle asuinkustannusten kalleudessa eikä myöskään suurimpien paikkakuntien joukkoon kustannusten nousussa. Kaukolämpöverkko kattaa myös vain osan Vihdistä, jonka takia valtaosa asuinkiinteistöistä käyttää muita lämmitysmuotoja. Todellisuudessa asuinkustannuksemme ovat huomattavasti edullisemmat ja sijoituksemme tuloksissa aivan muuta. Toivommekin Kiinteistöliiton korjaavan tekemäänsä selvitystä. Olemme toimittaneet heille tuloksia koskevan oikaisupyynnön, kertoo kunnanjohtaja Erkki Eerola.
Kiinteistöliiton tiedotteen mukaan Indeksitalo 2025 -tietoaineiston on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy Kiinteistöliiton tilaamana ja koordinoimana. Mukana on kaikkiaan 59 kaupunkia ja kuntaa. Indeksitalo-tiedot on kerätty elokuussa 2025, ja ne koskevat syyskuun tilannetta.
Indeksitalolla tarkoitetaan tutkimuksessa 10 000 kuutiometrin asuinkerrostaloa, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Selvitys vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä kiinteistöveroja, kaukolämmön, veden hintojen, kiinteistösähkön ja jätehuoltokulujen tasoja. Kyseessä on tyyppitaloon perustuva hintatilasto, jonka avulla voidaan vertailla erityisesti kunnissa tapahtuvaa hintakehitystä.
Lisätietoja Indeksitalo 2025 -selvityksestä
Vihti on edullinen paikka asua ja yrittää
Vihdin sijainti pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä mahdollistaa kohtuuhintaista asumista luonnon äärellä – ja silti hyvät liikenneyhteydet ja sujuvan työmatkailun. Kunnan kehittyminen yhä parempana paikkana asua ja yrittää toimii merkittävänä tavoitteena myös parhaillaan laadittavassa, aina vuoteen 2033 asti ulottuvassa kuntastrategiassa.
– Vihdin matalat kiinteistöverot, halvat tontit sekä luonnonläheisyys ovat hyvien liikenneyhteyksien lisäksi isoja vetovoimatekijöitä Vihdille. Osana tulevaa kuntastrategiaa kehitämme Vihdistä entistä vetovoimaisemman. Kunnan saavutettavuus tulee myös parantumaan entisestään Länsiradan myötä. Meillä on tilaa elää, kasvaa ja yrittää, Eerola toteaa.
Lisätiedot
Kunnanjohtaja Erkki Eerola, puh. 044 467 5231, erkki.eerola (at) vihti.fi.
Kuva Nummelasta: Joenrinne Films.