Johannes Nieminen on aloittanut Vihdin Toimitilat Oy:n ja Nummelanharjun Energia Oy:n toimitusjohtajana

Vihdin Toimitilat Oy:n ja Nummelanharjun Energia Oy:n uutena toimitusjohtajana on aloittanut Johannes Nieminen. Hän vastaa yhtiöiden johtamisesta, taloudesta ja operatiivisesta toiminnasta sekä strategian toteuttamisesta osana Vihdin kuntakonsernia.

Niemisellä on yli kymmenen vuoden kokemus kiinteistöalalta erilaisista tehtävistä. Viime vuosina hän on työskennellyt Vantaan kaupungin tytäryhtiökonsernissa VTK Kiinteistöissä. Hän toimi ensin asiakkuuspäällikkönä VTK Kiinteistöt Oy:ssä ja sen jälkeen kiinteistöpäällikkönä Vivamus Kiinteistöt Oy:ssä. Tehtävissä korostuivat palveluiden tuottaminen kaupungin tytäryhtiöille ja yhdelle osakkuusyhtiölle sekä yhtiöiden strateginen kehittäminen, taloudellinen kannattavuus, kiinteistöjen ylläpidon johtaminen ja peruskorjaushankkeet. Taustalla on myös kokemusta asiakkuuksien ja myynnin johtamisesta.

Uudessa tehtävässään Nieminen pitää tärkeänä, että molemmille yhtiöille luodaan selkeä strateginen suunta. Ajankohtaisia asioita ovat esimerkiksi Kirkonkylän uuden VPK-rakennuksen toteuttaminen sekä datakeskuksen hukkalämmön hyödyntäminen kaukolämmön tuotannossa.

Niemisen mukaan kuntien toimitila- ja energiayhtiöiden rooli on muutoksessa. Soteuudistus on monissa kunnissa lisännyt tarvetta tarkastella toimitilojen omistamisen ja hallinnan malleja sekä yhtiörakenteita. Samalla kuntaomisteiset kiinteistö- ja energiayhtiöt voivat olla merkittävä osa kuntien elinvoimaa ja kehittämistä.

Vihdissä yhtiöt ovat osa kuntakonsernin kokonaisuutta ja tukevat kunnan palveluiden toimivuutta. Toimitilayhtiö voi tarjota tilaratkaisuja esimerkiksi hyvinvointialueen palveluille sekä kunnassa toimiville yrityksille. Energiayhtiö puolestaan huolehtii kaukolämmön saatavuudesta ja kehittää uusia ratkaisuja lämmöntuotantoon.

Nieminen korostaa yhteistyön merkitystä kunnan, yhtiöiden, yritysten ja muiden sidosryhmien välillä. Hänen mukaansa yhtiöt ovat mukana rakentamassa elinvoimaista ja kasvavaa kuntaa.

Työssään Niemistä motivoivat erityisesti vuorovaikutus, ratkaisujen etsiminen ja mahdollisuus nähdä oman työn vaikutukset käytännössä. Aloittaessaan tehtävässään hän kannustaa vihtiläisiä ja yhteistyökumppaneita edistämään yhdessä kunnan visiota olla Uudenmaan paras kunta asua, elää ja yrittää.

Lisätiedot
Johannes Nieminen
040 778 0047
johannes.nieminen@vihti.fi

(Kuva: Kalle Lahtinen)