Turnausilta pe 8.5.2026 Nummelan nuorisotilalla (kuljetukset Otalammelta ja kirkonkylältä)

Nuorisopalvelut järjestää kevään tapahtumana Turnausillan Nummelan nuorisotilalla perjantaina 8.5.2026 klo 17.00-21.00. Turnausilta on avoin kaikille Vihdin nuorisotilakävijöille 6.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin. Tapahtumapäivänä nuorisotilat Mestassa (koko päivä) sekä Nummelassa 4.-6.-luokkalaisten ajalla ovat kiinni.

Illan turnausohjelmistossa ovat pingis, koripallon heitto ja hyllypallo, joihin osallistuminen on avoin kaikille paikallaoleville. Lisäksi illan aikana järjestetään jokavuotinen nuorisotilojen välinen 8-pallo Biljardi cup-finaaliturnaus, johon pääsy tapahtuu nuokkareilla järjestettävien karsintapelien kautta (kysy lisää ohjaajilta). Turnauksien aikataulu pyritään sovittamaan siten, että kaikkiin turnauksiin ehtii halutessaan osallistumaan.

Turnausten välillä tai aikana on mahdollisuus myös vapaampaan oleskeluun ja ajanviettoon esimerkiksi esiintymislavan Nuokkari loungessa, ruokalassa tai salissa. Iltaan osallistuminen ei siis edellytä turnauksiin osallistumista vaan voit tulla viettämään aikaa, kuten muutoinkin nuokkarille. Tarjolla on myös pientä syötävää. Vihdin nuorisovaltuusto on tapahtumassa mukana omalla pisteellään, ja he soittavat illan aikana toivemusiikkia.

Otalammelta ja Vihdin kirkonkylältä tuleville osallistujille on tarjolla maksuton kuljetus! Molemmilta lähtöpaikoilta kuljetuspaikkoja on alustavasti 20 nuorelle, mutta tarpeen mukaan paikkamääriä voidaan jakaa tai tasata uudelleen.

Bussin menomatkan aikataulu:

  • klo 16.30 Otalammen koulu (Torpparintie 9, 03300 Otalampi)
  • klo 16.45 Vihdin kirkonkylän kirjasto (Nietoinkuja 1, 03400 Vihti)
  • Saapuminen n. klo 17.00 Etelä-Nummelan koulukeskus (Naaranpajuntie 19, 03100 Nummela)

Paluumatkalle lähdetään Nummelan nuorisotilalta klo 21.00 ja pysäkit käydään läpi käänteisessä järjestyksessä. Paluu Otalammen koululle n. klo 21.30.

Kuljetukseen voi ilmoittautua linkkien takaa. Ilmoittautumiset aukeavat keskiviikkona 8.4. klo 15.00. Sitovat ilmoittautumiset ma 4.5. mennessä!

Otalammen kuljetus

Vihdin kirkonkylän kuljetus

Lisätietoa Turnausiltaan tai kuljetuksiin liittyen voit kysyä ohjaajilta nuorisotilalla tai olla muutoin yhteydessä esim. puhelimitse tai viestein.