Hiekoitushiekan käsittely keväisin

Keväisin taloyhtiöiden parkkipaikoilta, kaduilta ja teiltä lakaistaan suuria määriä hiekoitussoraa. Kaikkea poistettua soraa ei voi hyödyntää uudelleen, sillä se voi sisältää liikenteestä peräisin olevia haitallisia aineita, kuten esimerkiksi öljyjäämiä.

Mikäli hiekoitushiekkaa halutaan uusiokäyttää, tulee asiassa huomioida kunnan ympäristönsuojelumääräykset (27 §). Hyödynnettävästä hiekasta tulee selvittää haitallisten aineiden pitoisuudet, eikä hiekka saa olla muutenkaan roskaantunutta. Saadut tulokset toimitetaan kunnan ympäristövalvonnalle, joka arvioi, onko hyödyntäminen mahdollista, ja pyytää tarvittaessa lisätietoja.

Mikäli hyödyntäminen ei ole mahdollista ja poistetun hiekoitushiekan pitoisuudet ylittävät sallitut raja-arvot, hiekka luokitellaan jätteeksi ja ne on toimitettava ympäristöluvalliseen asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Jätekeskukset usein edellyttävät, että kynnysarvojen ylittävistä hiekkojen vastaanotosta sovitaan aina erikseen. Vihdin kunnassa Höytiönnummen maanvastaanottopaikka ottaa vastaan hiekotushiekkoja, mikäli niiden pitoisuudet alittavat ympäristöluvan raja-arvot. Hiekoitushiekkaa ei saa laittaa sekajätteeseen.

Hiekan poiston yhteydessä on myös huomioitava pölyämisen vähentäminen naapuruston haittojen minimoimiseksi. Lehtipuhaltimen käyttö hiekan poistoon on kielletty. Mikäli koneellista puhdistusta tehdään, pölyäminen on estettävä esimerkiksi kastelemalla alue ennen työtä.

Kevätsiivous sujuu parhaiten, kun ympäristö ja hyvä naapurisopu otetaan huomioon. Pidetään yhdessä huolta puhtaista ja pölyttömistä pihoista!

Lisätietoja ja kunnan ympäristönsuojelumääräykset löydät Vihdin kunnan ympäristönsuojeluyksikön kotisivuilta osoitteesta https://www.vihti.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparistonsuojelu-ja-valvonta/.