Kuntaan on tullut kysymyksiä siitä, ketkä voivat käyttää Vihdin sisäisen joukkoliikenteen ostovuoroja. Kunnan sisäinen joukkoliikenne perustuu markkinaehtoiseen vakiovuoroliikenteeseen, jota täydennetään kunnan ostovuoroilla. Ostovuorot ovat kaikkien…
Mitä Vihtiin?Nuori, tule kertomaan ajatuksesi ja toiveesi Nummelan nuorisokeskus Klubilleti 11.9.2018 klo 16.00. Paikalla nuorisosihteeri Johanna Haarahiltunen ja nuoriso-ohjaaja Salla Saaristo.
Nummelan pääkirjaston viereen on kesän aikana valmistunut monitoimikenttä, jonka avajaisia vietettiin 23.8. Kenttä on valmistunut osana S-ryhmän ja Suomen Palloliiton valtakunnallista Ässäkenttä-ohjelmaa ja se on…
Hiidenrannan liittymä Nummelassa suljetaan ensi vuoden aikana liikenneturvallisuussyistä. Sulkeminen koskee sekä Haapakyläntieltä että Hiidenvedentieltä valtatielle 25 tulevaa liikennettä. Hiidenrannan liittymän sulkemisesta on sovittu yhteistyössä Vihdin…
Lauantaina 25.8. on valtakunnallinen Siivouspäivä, johon voi osallistua pihakirppisten muodossa kaikissa Siivouspäivään ilmoittautuneissa kunnissa tai kaupungeissa. Myös Vihti on jälleen mukana tapahtumassa. Siivouspäivän idea on…
Ilmoitus tien katkaisusta, U-1566, Mustamäen risteyssilta, Vihti Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ilmoittaa seuraavan tien katkaisusta sillan korjauksen ajaksi: U-1566 Mustamäen risteyssilta Vihti 1/9/3270 Kattilamäentie…
Nummelan pääkirjaston viereen on kesän aikana valmistunut monitoimikenttä, jonka avajaisia vietetään torstaina 23.8. klo 9 – 11. Kenttä on valmistunut osana S-ryhmän ja Suomen Palloliiton…
Enäjärven simpukka- ja kalakuolema -tapauksen jälkeen Vihdin kunta kiinnittää erityistä huomiota varautumiseen, tekee syksyn aikana päätöksiä Siuntionjoki-hankkeesta ja kutsuu asukkaita Enäjärvi-iltaan 20.9.2018. Varautuminen Kesän 2018…