Maanhankinta kunnalle
Vihdin kunta hankkii kaavoittamattomia maa-alueita, eli niin sanottua raakamaata, erityisesti alueilta, jotka on tarkoitus asemakaavoittaa tulevaisuudessa. Ennakoiva ja huolellisesti suunniteltu maanhankinta auttaa kehittämään yhdyskuntarakennetta hallitusti ja kunnan tavoitteiden mukaisesti. On perusteltua, että ensimmäinen asemakaava laaditaan ensisijaisesti kunnan omistamalle maalle, sillä näin voidaan varmistaa alueen toteutumisen haluttu aikataulu sekä vaikuttaa tonttien hintatasoon. Kun kunta hallinnoi tontinluovutusta, myös palveluiden toteuttaminen, ajoittaminen ja mitoittaminen onnistuvat paremmin.
Maanhankinta ennen kaavoitusta mahdollistaa maanomistajien tasapuolisen kohtelun ja luo edellytykset oikeudenmukaiselle yhdyskuntarakenteen kehitykselle. Kuntatalouden ja veronmaksajien näkökulmasta on tärkeää, että kaavoituksen synnyttämä maan arvonnousu voidaan käyttää kokonaisuudessaan kaavan toteuttamisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin.
Vihdin kunnan maanhankinnan periaatteet on määritelty kunnan maapoliittisessa ohjelmassa. Raakamaata pyritään hankkimaan ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin maanomistajien kanssa. Tämän lisäksi maata voidaan hankkia myös vaihtamalla maa-alueita tai käyttämällä kunnan etuosto-oikeutta. Mikäli kunnan kehittämisen kannalta keskeisillä alueilla maanomistajien kanssa käytävät neuvottelut eivät tuota tulosta tai maanomistajan hintavaatimukset johtaisivat epätasa-arvoiseen kohteluun, kunnalla on mahdollisuus hakea lunastuslupaa ja hankkia maa lunastamalla.
Kunnan maanhankintapolitiikka tukee suunnitelmallista ja elinvoimaista aluekehitystä, jotta Vihti voi kasvaa ja kehittyä hallitusti asukkaita ja elinkeinoelämää palvellen.
Luovutusvoiton laskeminen maata kunnalle myytäessä
Muun verovelvollisen kuin yhteisön tai avoimen yhtiön taikka kommandiittiyhtiön luovutusvoiton veronalaista määrää laskettaessa luovutushinnasta vähennetään vähintään 80 prosenttia. TVL 49§
Maanhankinnasta vastaa maankäyttöpalvelut. Jos olet myymässä maata Vihdin kunnassa, niin otathan rohkeasti yhteyttä maankäyttöpalveluihin.
Viimeksi päivitetty 20.02.2026