13.2.2025: Putkirikko Ojakkalassa Enätiellä. Vedenjakelu on keskeytynyt Ojakkalan, Tervalammen ja Otalammen alueella. Korjaustyöt aloitettu, ja vedenjakelu saadaan palautettua arviolta klo 21.00. Vedenjakeluauto on Hiekkahentusen (Kehätie 1430, Ojakkala) pysäköintialueella, sieltä voi noutaa vettä omiin astioihin.

Kesän asfaltointityöt alkavat juhannusviikolla

Liikenneynmpyrä Nummelassa kuva Joenrinne Films

Vihdin kunnan tämän kesän asfaltointityöt ovat käynnistymässä juhannusviikolla Härköilänsyrjällä, Nissointiellä, Enäjärventiellä ja Pisteenkaarella.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla ovat vuorossa Huhtatie, Hiidenvedentie ja Kopuntie.

Tästä eteenpäinkin on viikoittain tulossa uusia asfaltointikohteita, mutta tiedotamme niistä sitten lähemmin.

Edellä mainittuihin aikatauluihin voi tulla muutoksia, esimerkiksi runsaiden vesisateiden takia.

Asfaltointityöt aiheuttavat kadunkäyttäjille aina pientä viivästystä, mutta nopeasti kohteet tulevat jälleen ajettavaan kuntoon. Toivomme siis malttia ja kärsivällisyyttä kaikilta kadunkäyttäjiltä.

Kuva: Joenrinne Films

Liikenneynmpyrä Nummelassa kuva Joenrinne Films