LP Group laajensi kiinteistökokonaisuuttaan Nummelassa – Vihdin rakennusvalvonnan asiantunteva tuki sujuvoitti rakennusprosessia
Metallialan erikoisosaaja LP Group on Pohjoismaiden johtava kumppani terästuotteiden ja -komponenttien sopimusvalmistuksessa. Yrityksen toiminta on jakautunut Pohjoismaissa neljään toimipisteeseen, joista suurin sijaitsee Vihdin Nummelassa sisältäen yli 20.000 m2 teräksen työstöön räätälöityä tuotantotilaa. Toimipisteessä oli kuitenkin viime vuosina tunnistettu tarve sähkökokoonpanoon suunnitellulle pölyttömälle tilalle, mikä johti päätökseen uuden tuotantotilan rakentamisesta kiinteistön alueelle.

Uuden toimitilan rakennusprojekti käynnistyi keväällä 2024. Prosessin alkumetreillä kohdattiin myös joitakin potentiaalisia hidasteita, mutta hyvällä yhteistyöllä Vihdin rakennusvalvonnan kanssa nämä haasteet saatiin selvitettyä ja selätettyä. Seuraavaksi LP Groupin CEO Kari Timgren valottaa rakennusprojektin etenemistä sekä kokemuksiaan yhteistyöstä Vihdin kunnan kanssa.
Ratkaisukeskeinen yhteistyö tienraivaajana
Projektin alkuvaiheessa LP Groupilta otettiin yhteyttä Vihdin kunnan rakennusvalvontaan, josta saatiin asiantuntevia ohjeita sekä selkeät askelmerkit rakennusprojektin edistämiseksi. Tätä seurasi rakennusluvan hakuprosessi, joka sekin koettiin hyvin käteväksi nykyaikaisen digitaalisen toimintamallin ansiosta.
Rakennuslupaprosessissa eteen tuli kuitenkin odottamaton käänne. Uudelle toimitilalle kaavailtu alue oli luokiteltu maatalousmaaksi, mikä edellytti yritykseltä kaavamuutoksen hakemista. Kaavamuutoksen ollessa monimutkaisempi ja pidempikestoisempi prosessi, tarjosi kunta kuitenkin LP Groupille joustavaa ratkaisua: rakentamiselle myönnettäisiin nopealla aikataululla väliaikainen rakennuslupa, joka muutettaisiin viralliseksi rakennusluvaksi kaavamuutoksen valmistuttua. Ketterä yhteistyö mahdollisti näin rakennushankkeen jouhevan liikkeellelähdön.
Kunnan taustatuella kohti onnistunutta lopputulosta
Rakennusprojektin alkumetreillä ratkottiin vielä toisenlainenkin haaste: tontille suunnitellun uuden rakennuksen kohdalla kulki kunnan vesi- ja viemäriverkostoa, jotka tuli siirtää uuteen paikkaan ennen rakennustöiden aloittamista. Näitä koskevista päätöksistä vastaa paikallinen vesilaitos, joten siirtotöissä ei voinut edetä ennen vahvistettuja suunnitelmia.
Tämäkin kysymys saatiin kuitenkin onnistuneesti ratkaistua hyvässä yhteistyössä kunnan kanssa. Rakennusvalvonta joudutti päätöksentekoa vesilaitoksen puolella, ja putkistojen uudesta reitistä saatiin nopea päätös.
Putkistojen siirron valmistuttua rakennusprojekti eteni sujuvasti maaliinsa. Myös virallinen kaavamuutos osoittautui hyvin mutkattomaksi prosessiksi sen tullessa lainvoimaiseksi ripeällä kuuden kuukauden aikataululla. LP Groupin uudet 750 m2 tilat valmistuivat tontille vuodenvaihteeseen mennessä, ja pölyttömiä olosuhteita edellyttävä tuotanto alkoi tiloissa heti talven 2025 aikana.
Yhteistyöstä kunnan kanssa jäikin Timgrenille oikein positiivinen kokonaiskuva. Rakennusvalvontaan oli helppoa saada yhteyttä, ja tiedonkulku oli sujuvaa läpi prosessin. Erityisen tärkeää oli myös kunnan tuki ja myötävaikutus, jolla rakennusprojekti saatiin yllätyksistä huolimatta valmiiksi lähes alkuperäisessä aikataulussa.
”Rakennusvalvonta auttoi meitä prosessissamme koko ajan eteenpäin, mistä annan kyllä kaikki pisteet Vihdin kunnalle. He hoitivat asiat niin mallikkaasti kuin mahdollista, ja saimme heiltä kaikissa vaiheissa tiedon lisäksi myös apua. Arvostankin kovasti sitä, että kunta tukee tähän tapaan paikallisia yrityksiä”, sanoo Kari Timgren, CEO, LP Group.