Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 17.8.2026.
Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavasti:
157 Kuikun asemakaava-alueen tonttien hinnoittelu, luovutusehdot ja myynti
Esitys: Kunnanhallitus päättää asettaa julkista hakumenettelyä käyttäen myytäväksi Kuikun asemakaava-alueen N203 tontit ja hyväksyä seuraavat luovutusehdot ja myyntihinnat.
Tonteissa on myynnin ohella myös vuokrausmahdollisuus.
Tonttien hakuaika toteutetaan syksyn 2026 aikana. Hakuaika kaikille tonteille on 4 viikkoa.
Mikäli hakuajan puitteissa tonttiin kohdistuu useampi hakemus, valitaan tontin saaja arpomalla.
Hakijoiden niin halutessa tontit voidaan varata enintään puolen vuoden ajaksi. Varausmaksu puolen vuoden varausajalta on 1.000 euroa. Varausmaksu hyvitetään kauppahinnassa tai ensimmäisessä maanvuokrassa, mutta sitä ei palauteta, jos kauppaa tai maanvuokrasopimusta ei varausajan puitteissa synny.
Kaikki hakuajan jälkeen varaamatta jääneet tontit ja tontit, joiden osalta kauppaa tai vuokrasopimusta ei tehdä varausajan puitteissa, myydään tai vuokrataan jatkuvassa haussa ensimmäiselle varanneelle elinvoimajohtajan päätöksellä.
Mikäli tontin luovutus tapahtuu ennen 31.12.2027, sitoutuu tontinsaaja osallistumaan järjestettävään Vihdin Talonäyttelyyn sekä allekirjoittamaan Talonäyttelyyn liittyvän näyttelysopimuksen.
Mikäli tontin luovutus tapahtuu 1.1.2028 jälkeen tontinsaaja voi joko sitoutua osallistumaan järjestettävään Vihdin Talonäyttelyyn sekä allekirjoittamaan Talonäyttelyyn liittyvän näyttelysopimuksen tai olla osallistumatta. Mikäli tontin luovutus tapahtuu 1.1.2028 jälkeen, ennen Vihdin Talonäyttelyn järjestämistä, eikä tontinsaaja sitoudu osallistumaan Vihdin Talonäyttelyyn on kaikki tonttiin liittyvät rakentamistyöt mahdollista aloittaa vasta järjestetyn Vihdin Talonäyttelyn jälkeen.
Myyntiin asetettavat omakotitontit:
Käyttötarkoitus Tontti Pinta-ala (m2) Rakennus-oikeus (k-m2) Myyntihinta (€)
AO-1 391-3 1220 200 62100
AO-1 391-4 882 200 52600
AO-1 392-3 1203 200 61600
AO-1 392-4 1286 200 64000
AO-1 392-5 1213 200 61900
AO-1 393-1 1020 250 62300
AO-1 394-4 743 250 51800
AO-1 394-7 1050 250 59900
AO-1 395-1 986 250 58100
AO-1 395-2 910 250 56200
AO-1 395-3 980 250 58200
AO-1 399-1 1290 250 69800
AO-1 399-2 1103 200 58800
AO-1 399-3 1130 200 59600
AO-1 399-4 1325 200 65100
AO-1 399-10 1022 200 56600
AO-1 399-11 1030 200 56800
Omakotitonteille myönnetään 10 % määräaikainen alennus edellä mainittuihin tonttien myyntihintoihin. Alennus on voimassa siten, että kauppakirjan tulee olla allekirjoitettu 31.12.2027 mennessä.
Tonttien elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra on 5 % myyntihinnasta ja vuokra-aika 50 vuotta. Mikäli vuokrasopimus allekirjoitetaan ennen 31.12.2027 on vuokrattujen tonttien vuosivuokra 31.12.2028 saakka 0 €. Näiden osalta vuokraa aletaan periä täysimääräisenä 1.1.2029 alkaen.
Vuokraaja voi halutessaan lunastaa tontin. Myyntihintana käytetään vuokra-ajan alkamisesta seuraavat viisi (5) vuotta kunnanhallituksen alueelle vahvistamia myyntihintoja. Jos vuokratontti lunastetaan vuokra-ajan alkamista seuraavien viiden vuoden jälkeen, kunnanhallituksen kulloinkin alueelle vahvistamaa myyntihintaa tarkistetaan 10 % alaspäin.
Maanvuokrasopimukset tehdään kunnanhallituksen hyväksymän maanvuokrasopimusmallin mukaisilla ehdoilla rakentamisvelvoitteen osalta siten muutettuna, että käyttöönottotarkastus tulee suorittaa ennen kesälle 2028 ajoittuvaa Talonäyttelyä.
Kauppakirjat tehdään kunnanhallituksen 7.6.2010 hyväksymän kauppakirjamallin mukaisesti rakentamisvelvoitteen osalta siten muutettuna, että käyttöönottotarkastus tulee suorittaa ennen kesälle 2028 ajoittuvaa Talonäyttelyä.
Niiden omakotitonttien osalta, joiden luovutus ajoittuu vuoden 2028 Talonäyttelyn jälkeiselle ajalle tai joiden rakentamistöiden aloitus on luvallista aloittaa vasta Talonäyttelyn jälkeen, noudatetaan maanvuokrasopimusmallin / kauppakirjamallin mukaista rakentamisvelvoitetta.
Mikäli tonttien luovuttaminen tapahtuu ennen kuin alueen kunnallistekniikan rakentaminen on siinä vaiheessa, että tonttien rakentamisen aloittaminen on mahdollista, tulee kauppakirjaan / vuokrasopimukseen maininta tontin rakentamiseen liittyvien toimenpiteiden aloittamisen tarkemmasta ajankohdasta.
Kauppahinnan lisäksi ostajilta peritään kiinteistömuodostamisesta aiheutuvat maksut, joiden suuruus määräytyy kaupantekohetkellä voimassa olevan, hyväksytyn taksan mukaisesti.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
158 Huhdanmäen taajamanosan ja Linnanniitun alueen asemakaava ja asemakaavamuutos (N 132) alueen Huhdanmäen taajamaosassa sijaitsevan korttelin 269 tonttien 2 ja 3 vuokrauspäätöksen jatkaminen
Esitys: Kunnanhallitus päättää jatkaa tekemänsä vuokrauspäätöksen 8.12.2025 § 319, koskien Huhdanmäen taajamaosassa sijaitsevan korttelin 269 tontin 2 sekä siihen liittyvätn tontin 3 (LPA-2) 15/24 suuruisen määräosan vuokraamista Vestera Oy:lle / perustettavan koy:n lukuun, voimassaoloa 30.8.2027 saakka.
Tontin varausta voidaan jatkaa maksamalla 2.500 euron varausmaksu. Varausmaksu tulee maksaa yhden (1) kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaisuudesta. Varausmaksu hyvitetään osana ensimmäisen vuoden vuosivuokraa, mutta sitä ei palauteta, jos vuokrasopimusta ei synny määräaikaan mennessä.
Mikäli varausmaksua ei ole maksettu yhden (1) kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaistumisesta, tämä vuokrauspäätös raukeaa. Lisäksi mikäli maanvuokrasopimusta ei ole allekirjoitettu 30.8.2027 mennessä, niin tämä vuokrauspäätös raukeaa.
Muutoin 8.12.2025 § 319 tehty vuokrauspäätös pysyy ennallaan.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
159 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Vihdin strategisen yleiskaavan päivityksen 2026 (kaava 0070) laatimisen ajaksi Vihti-Nummelan asemanseudulle ja Huhmarin alueelle
Esitys: Kunnanhallitus päättää
1) määrätä alueidenkäyttölain 38 §:n 1 momentin nojalla rakennuskiellon Vihti-Nummelan asemanseudulle ja Huhmarin alueelle (liitekartta) 9.8.2031 saakka tai kunnes strategisen yleiskaavan päivityksen hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Kyseinen rakennuskielto ei koske olemassa olevan rakennuksen korvaamista vastaavalla rakennuksella, rakennuksen korjaamista, asuin- tai lomarakennusten vähäistä laajentamista eikä päärakennukseen liittyvien talousrakennusten rakentamista. Näissä tapauksissa rakennusvalvontaviranomaisen tulee kuitenkin pyytää lausunto kaavoituspäälliköltä. Rakennuskielto ei koske myöskään jo olevan rakennuksen sisällä tapahtuvia muutostöitä.
2) määrätä rakentamislain 53 §:ssä tarkoitetun toimenpiderajoituksen Vihti-Nummelan asemanseudulle ja Huhmarin alueelle (liitekartta) 9.8.2031 saakka tai kunnes strategisen yleiskaavan päivityksen hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Tällä alueella maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen sekä muut näihin verrattavissa olevat toimenpiteet ovat rakentamislain 53 §:n mukaisesti luvanvaraisia.
3) määrätä alueidenkäyttölain 202 §:n perusteella rakennuskieltoa ja toimenpiderajoitusta koskevat päätökset tulemaan voimaan ennen kuin ne ovat saaneet lainvoiman.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
160 Vihdin kasvuohjelma 2026-2033
Esitys: Kunnanhallitus päättää pyytää liitteenä olevasta Vihdin kasvuohjelman 2026-2033 luonnoksesta 3.9.2026 mennessä elinvoimalautakunnan, sivistyslautakunnan, teknisen lautakunnan, hyvinvointilautakunnan, rakentamis- ja ympäristölautakunnan, Vihdin nuorisovaltuuston, Vihdin vanhusneuvoston ja Vihdin vammaisneuvoston lausunnon ja päättää laatia kasvuohjelman luonnoksesta ennakkovaikutusten (lapsivaikutusten, yritysvaikutusten ja liikuntavaikutusten) arvioinnin.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
161 Vihdin kunnan kriisiviestintäsuunnitelma
Esitys: Kunnanhallitus päättää
hyväksyä liitteenä olevan Vihdin kunnan kriisiviestintäsuunnitelman, sekä
oikeuttaa kunnanjohtajan tai hänen määräämäänsä viranhaltijan tekemään suunnitelmaan vähäisiä ja teknisluonteisia päivityksiä ilman kunnanhallituksen erillistä käsittelyä
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
162 Väyläviraston lausuntopyyntö ohjelmakokonaisuudesta 2026-2034
Esitys: Kunnanhallitus päättää antaa Väylävirastolle seuraavan lausunnon ohjelmakokonaisuudesta 2026-2034:
Lausunto:
- Toteuttaako ohjelmakokonaisuus mielestänne parhaalla mahdollisella tavalla Liikenne 12 -suunnitelmassa sille asetettuja tavoitteita ja linjauksia?
Ohjelmakokonaisuus toteuttaa pääosin Liikenne 12 -suunnitelmassa asetettuja tavoitteita ja linjauksia, mutta ei kaikilta osin parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjelma edistää yleisesti liikennejärjestelmän toimivuutta, turvallisuutta ja kestävyyttä, mikä tukee myös Vihdin kaltaisten kasvavien, pendelöivien kuntien kehitystä.
Erityisen myönteistä on pitkäjänteinen suunnittelunäkökulma sekä pyrkimys vahvistaa eri liikennemuotojen yhteensovittamista. Kuitenkin Vihdin kannalta keskeiset saavutettavuuteen ja sujuviin arjen liikkumismahdollisuuksiin liittyvät kysymykset – kuten sujuvat yhteydet pääkaupunkiseudulle sekä joukkoliikenteen kilpailukyky – eivät ohjelmassa näy riittävän painokkaasti konkreettisina toimenpiteinä.
Lisäksi rahoituksen kohdentuminen korostuu suurimpiin kaupunkiseutuihin ja valtakunnallisesti merkittävimpiin yhteyksiin, mikä voi jättää kehyskunnat, kuten Vihdin, vähemmälle huomiolle. Tämä heikentää tasapainoisen aluekehityksen tavoitteen toteutumista.
Jatkossa ohjelmakokonaisuuden vaikuttavuutta voitaisiin parantaa huomioimalla vahvemmin kasvavien kehyskuntien tarpeet, varmistamalla riittävät investoinnit poikittaisiin ja seudullisiin yhteyksiin sekä kehittämällä joukkoliikenteen palvelutasoa koko työssäkäyntialueella. Lisäksi on tärkeää, että investointiohjelmassa esitetyt hankkeet otetaan johdonmukaisesti huomioon jatkokehityksessä ja niiden eteneminen varmistetaan osana kokonaisuutta.
Ohjelmakokonaisuus tukee Liikenne 12 -tavoitteita, mutta sen toimeenpanossa tarvitaan Vihdin näkökulmasta parempaa alueellista tasapainoa, konkreettisempia toimenpiteitä saavutettavuuden parantamiseksi sekä sitoutumista suunniteltujen hankkeiden edistämiseen.
- Perusväylänpidon suunnitelma: onko perusväylänpitoon osoitetun rahoituksen käyttö priorisoitu perustellusti ja vaikutukset kuvattu ymmärrettävästi?
Perusväylänpitoon osoitettu rahoitus on pääpiirteissään kohdennettu perustellusti, sillä se tukee olemassa olevan tie- ja liikenneverkon kunnon säilyttämistä sekä liikenneturvallisuuden parantamista. Erityisesti korjausvelan hallintaan ja päivittäisen liikenteen toimivuuden turvaamiseen kohdistuvat panostukset ovat tärkeitä ja linjassa Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteiden kanssa.
Kuitenkin rahoituksen riittävyys herättää huolta, sillä kasvavien alueiden, kuten Vihdin, liikennemäärien lisääntyminen ja verkon kuluminen edellyttäisivät nykyistä vahvempaa panostusta perusväylänpitoon. Ilman riittäviä resursseja riskinä on, että korjausvelka kasvaa ja liikenneverkon laatu heikkenee pitkällä aikavälillä.
Vaikutusten kuvaaminen on ymmärrettävää yleisellä tasolla, mutta paikallisten ja alueellisten vaikutusten konkretisointi jää osin puutteelliseksi. Vihdin näkökulmasta olisi tärkeää, että vaikutuksia tarkastellaan nykyistä tarkemmin myös kehyskuntien arjen liikkumisen, saavutettavuuden ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta.
- Suunnitteluohjelma: mitä suunnittelukohteita tulisi edistää lähivuosina? Mitä perusteluja näiden edistämiselle on?
Vihdin kunnan näkökulmasta suunnitteluohjelmassa tulisi lähivuosina edistää erityisesti hankkeita, jotka parantavat seudullista saavutettavuutta, tukevat työssäkäyntialueen toimivuutta sekä vahvistavat liikenneturvallisuutta.
Keskeisiä edistettäviä suunnittelukohteita ovat muun muassa:
- Valtatie 25:n kehittäminen sekä siihen liittyvien liittymien ja liikenneturvallisuuden parantaminen Vihdin kunnan alueella. Erityisesti Asemantien tasoristeyksen muuttaminen eritasoliittymäksi, jolla voidaan parantaa poikittaista sekä paikallista liikenteen sujuvuutta ja parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta. Tämän lisäksi Kaukoilantie ja Vihdintien liikennevaloliittymän parantamistoimenpiteet, joilla parannetaan liittymän liikenneturvallisuutta sekä varmistetaan valtatien 25:n toimivuutta. Edellä mainittujen toimenpiteiden mahdollistamiseksi kunta on käynnistänyt muun muassa Tuohivehmaan asemakaavamuutoksen sekä Asemantien muuttamisen kaduksi.
- Länsirata, joka on Vihdin keskeisistä liikenteen kärkihankkeista ja pitkällä aikavälillä merkittävästi parantaa Vihdin saavutettavuutta, pendelöintiä ja kestävän liikkumisen edellytyksiä.
- Valtatie 2:n parantaminen Nummelan ja Karkkilan välillä, mikä on tärkeä yhteys alueen elinkeinoelämälle ja sujuvalle pendelöinnille.
- Jalankulku- ja pyöräilyreittien toteuttaminen, mikä tukee turvallisuutta, seudullisuutta ja kestävää arjen ja vapaa-ajan liikkumista sekä liikenteen ympäristötavoitteita.
- maantien 110 jalankulku- ja pyöräilyreitin toteuttaminen välillä Veikkola–Huhmari
- mt 1215 Tervalammentie välillä Vanha Turuntie – Vanha Myllytie
- mt 1215 Pyölintie (ja Enätie) välillä Järventaustantie – Santsillantie
- mt 1221 Nurmijärventie välillä Kantotie – Vanha Porintie
- vt2 Porintie välillä Meritie – Vuohenojanpolku
- mt1241 Olkkalantie välillä Helsingintie – Vanha Porintie
- mt120 Vanha-Porintie välillä Nurmijärventie – Espoon raja
- vt 25 Kehätie välillä Lahdentie – Siippoonkouluntie/Selintie
- mt1212 Lahdentie välillä vt25 – Nummitie
- Maanteiden päällystystarpeiden huomioiminen koko Vihdin kunnan alueella, erityisesti Koillis-Vihdissä (Haimoontie–Herrakunnantie–Vihtijärventie), mikä on keskeistä liikenneturvallisuuden ja -verkon käytettävyyden kannalta.
- Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen pääkaupunkiseudulle, erityisesti palvelutason, matka-aikojen ja vaihtojen sujuvuuden osalta.
Perusteluina edellä mainittujen hankkeiden edistämiselle korostuvat erityisesti:
– kasvavan kunnan liikkumistarpeiden lisääntyminen
– työssäkäyntialueen toimivuuden varmistaminen
– elinkeinoelämän kuljetusten sujuvuus
– liikenneturvallisuuden parantaminen
– ilmasto- ja kestävyystavoitteiden edistäminen
Lisäksi on tärkeää, että suunnittelukohteiden valinnassa huomioidaan johdonmukaisesti jo aiemmin tunnistetut ja investointiohjelmassa esitetyt hankkeet, jotta suunnittelu etenee pitkäjänteisesti ja resurssit kohdentuvat vaikuttavimpiin kokonaisuuksiin.
Suunnitteluohjelmassa tulisi painottaa erityisesti Vihdin saavutettavuutta parantavia, turvallisuutta lisääviä ja kestävää liikkumista tukevia hankkeita, joilla on selkeä vaikutus sekä kunnan että laajemman seudun toimivuuteen.
- Investointiohjelma: miten muuttaisitte ohjelmaa seuraavan päivityksen yhteydessä sille määritetyn talouskehyksen puitteissa? Millaisia positiivisia vaikutuksia muutoksella saavutettaisiin?
Investointiohjelmaa tulisi seuraavanpäivityksen yhteydessä tarkistaa siten, että talouskehyksen puitteissa painotetaan nykyistä enemmän arjen liikkumista parantavia ja seudullista saavutettavuutta vahvistavia hankkeita myös kehyskuntien alueilla.
Ensisijaisesti ohjelmassa tulisi:
- kohdentaa rahoitusta nykyistä enemmän keskisuurten ja kustannustehokkaiden hankkeiden toteuttamiseen, kuten liittymäjärjestelyihin, liikenneturvallisuustoimiin ja kävelyn ja pyöräilyn väyliin
- varmistaa valtatie 2:n ja valtatie 25:n kehittämistoimenpiteiden eteneminen, joilla on merkittävä vaikutus alueen saavutettavuuteen ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Esimerkiksi valtatie 25 on rakennettu pääosin 1960- ja 70-luvuilla eikä tie vastaa enää päätieverkolle asetettuja vaatimuksia, mikä näkyy merkittävinä turvallisuus- ja sujuvuusongelmina
- nopeuttaa mt 110:n jalankulku- ja pyöräilyväylän (Veikkola–Huhmari) kaltaisten hankkeiden toteutusta
- varata riittävästi resursseja päällysteiden kuntoon ja korjausvelan hillintään, erityisesti alemmalla tieverkolla
- edistää pitkäjänteisesti suurempia hankkeita, kuten Länsirataa, mutta siten, ettei se syrjäytä lyhyen aikavälin vaikuttavia parannustoimia
- vahvistaa investointeja, jotka turvaavat toimivat yhteydet Vihdin alueella
Lisäksi investointiohjelmassa tulisi vahvistaa alueellista tasapainoa, jotta myös Helsingin seudun kehyskuntien tarpeet tulevat huomioiduiksi nykyistä paremmin. Vihdin asema Länsi-Uudenmaan solmukohtana sekä keskeisten valtakunnallisten yhteyksien varrella tulisi tunnistaa nykyistä selkeämmin investointien kohdentamisessa.
Erityisesti on huomioitava, että Vihdin sijainti on valtakunnallisesti tärkeä myös maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Toimiva ja kunnoltaan riittävä liikenneverkko (valtatiet 2 ja 25) on keskeinen edellytys logististen yhteyksien varmistamiselle kaikissa tilanteissa.
Näillä muutoksilla saavutettaisiin useita positiivisia vaikutuksia:
- arjen liikkumisen sujuvuus ja turvallisuus paranisivat nopeasti laajalle joukolle käyttäjiä
- toimivat ja varmat yhteydet vahvistaisivat koko Länsi-Uudenmaan saavutettavuutta
- työssäkäyntialueen toimivuus paranisi ja pendelöinti helpottuisi
- elinkeinoelämän kuljetukset tehostuisivat ja alueen taloudellinen kehitys vahvistuisi
- liikennejärjestelmän toimintavarmuus paranisi myös poikkeusolojen näkökulmasta
- kestävien kulkutapojen (kävely, pyöräily ja joukkoliikenne) osuus kasvaisi
- korjausvelan kasvua saataisiin hillittyä ja infrastruktuurin elinkaarta pidennettyä
- Ohjelmakokonaisuus: miten koette sen, että Väyläviraston ohjelmat esitetään nyt yhtenä kokonaisuutena?
Vihdin kunta pitää myönteisenä sitä, että Väyläviraston ohjelmat esitetään yhtenä kokonaisuutena. Kokonaisuus parantaa ohjelmien läpinäkyvyyttä ja helpottaa eri toimenpiteiden keskinäisten riippuvuuksien sekä priorisointien hahmottamista. Yhtenäinen esitystapa tukee myös strategista tarkastelua ja antaa paremman kokonaiskuvan liikennejärjestelmän kehittämisen suunnasta.
Kokonaisuus auttaa tunnistamaan, miten perusväylänpito, suunnittelu ja investoinnit kytkeytyvät toisiinsa, sekä arvioimaan niiden yhteisvaikutuksia. Tämä on tärkeää erityisesti Vihdin kaltaisille kunnille, joiden kehitys nojaa vahvasti toimiviin seudullisiin ja valtakunnallisiin yhteyksiin.
Samalla Vihdin kunta näkee, että yhtenäinen esitystapa asettaa vaatimuksia ohjelman selkeydelle. Jotta kokonaisuus olisi aidosti hyödynnettävä, tulee eri osa-alueiden – kuten perusväylänpidon, suunnittelun ja investointien – roolit, painotukset ja aikataulut olla esitetty riittävän selkeästi ja eritellysti. Ilman tätä riskinä on, että kokonaisuus jää liian yleiselle tasolle ja yksittäisten kuntien kannalta keskeiset hankkeet ja tarpeet eivät erotu riittävästi.
Lisäksi on tärkeää, että kokonaisuuden sisällä säilyy riittävä alueellinen tarkastelu, jotta myös kehyskuntien, kuten Vihdin, tarpeet ja kehittämiskohteet ovat tunnistettavissa ja seurattavissa.
- Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta?
Ohjelmakokonaisuus on hyvin valmisteltu ja strategisesti perusteltu. Erityisesti pitkäjänteinen näkökulma sekä eri ohjelmaosien yhteen kokoaminen tukevat liikennejärjestelmän kokonaisvaltaista kehittämistä ja parantavat suunnittelun johdonmukaisuutta.
Ohjelmakokonaisuuteen sisällytetty VT25:n kehittäminen tulisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Pääosin 1960- ja 70-luvuilla rakennettu tie ei vastaa päätieverkolle asetettuja vaatimuksia, mikä näkyy merkittävinä turvallisuus- ja sujuvuusongelmina. Vihdin kunnan kannalta Asemantien eritasoliittymän edistäminen on ohjelman kiireellisimpia hankekokonaisuuksia.
Kokonaisuudessa korostuvat oikeansuuntaisesti liikenneturvallisuus, verkon ylläpito sekä kestävän liikkumisen edistäminen. Nämä ovat myös Vihdin näkökulmasta keskeisiä tavoitteita. Ohjelman vahvuutena voidaan pitää myös laaja-alaista lähestymistapaa, jossa huomioidaan eri liikennemuodot ja niiden yhteensovittaminen.
Vihdin kunta kuitenkin korostaa, että ohjelmakokonaisuuden toimeenpanossa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueelliseen tasapainoon. Kehyskuntien rooli osana kasvavia työssäkäyntialueita sekä liikennejärjestelmän kokonaisuutta on merkittävä, ja tämä tulisi näkyä nykyistä vahvemmin sekä rahoituksen kohdentamisessa että hankkeiden priorisoinnissa.
Lisäksi on tärkeää, että ohjelma pysyy riittävän konkreettisena ja toteuttamiskelpoisena. Keskeisten hankkeiden eteneminen, erityisesti saavutettavuutta parantavien yhteyksien osalta, tulisi varmistaa, ja investointiohjelman linjaukset tulee kytkeä selkeästi käytännön toteutukseen.
Vihdin kunta korostaa myös toimivien liikenneyhteyksien merkitystä paitsi arjen liikkumiselle ja elinkeinoelämälle, myös laajemmin Länsi-Uudenmaan kehitykselle, huoltovarmuudelle ja maanpuolustuksen tarpeille. Näiden näkökulmien huomioiminen vahvistaa ohjelman vaikuttavuutta ja ajankohtaisuutta.
Muut huomiot Väyläviraston ohjelmakokonaisuuteen
Vihdin kunta pitää ohjelmakokonaisuutta perusteltuna ja tarpeellisena, ja sen esittäminen yhtenäisenä kokonaisuutena on tervetullut kehitysaskel. Kokonaisuus tukee strategista tarkastelua ja antaa hyvän yleiskuvan liikennejärjestelmän kehittämisen suunnasta.
Vihdin kunta kuitenkin korostaa, että ohjelman vaikuttavuus ratkaistaan käytännössä hankkeiden priorisoinnissa sekä investointiohjelman valmistelussa. Näissä tulisi nykyistä vahvemmin huomioida myös kehyskuntien tarpeet ja rooli osana laajempaa työssäkäyntialuetta. On tärkeää, että priorisointi perustuu kokonaisvaikuttavuuteen – ei pelkästään suuriin kaupunkiseutuihin – ja että myös kustannustehokkaat, nopeavaikutteiset hankkeet etenevät toteutukseen.
Vihdin näkökulmasta keskeistä on, että investointiohjelmassa tunnistetaan kunnan asema Länsi‑Uudenmaan liikenteellisenä solmukohtana, jossa risteävät merkittävät valtakunnalliset yhteydet. Tämä asema tulisi näkyä selkeämmin hankkeiden valinnassa ja ajoituksessa. Toimivat yhteydet Vihdin kautta tukevat paitsi paikallista saavutettavuutta ja arjen liikkumista, myös laajemmin alueen taloudellista kehitystä, huoltovarmuutta ja maanpuolustuksen tarpeita.
Lisäksi on tärkeää, että investointiohjelma muodostaa johdonmukaisen jatkumon suunnitteluohjelmassa tunnistetuille hankkeille. Tämä parantaa ennakoitavuutta ja varmistaa, että suunnitteluun käytetyt resurssit johtavat myös toteutuviin investointeihin.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaan.
163 Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat
Päätös: Kunnanjohtaja antoi kunnanhallitukselle katsauksen seuraavista ajankohtaisista asioista:
- – Esille tullut oikeustapaus, johon liittyen Vihdin kunta teki korvausvaatimuksen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen puolesta
– Advenin esitys Nummelan Aluelämmön hallituksen kokoonpanoksi
– Vuoden 2027 talousarviokäsittely
164 Ilmoitusasiat
Päätös: Kunnanhallitus merkitsi ilmoitusasiat tiedoksi ja päätti, ettei ota käsiteltäväkseen niistä ilmeneviä otto-oikeuden alaisia asioita kuntalain 92 §:n nojalla.