Tässä tiedotteessa kerromme lyhyesti Vihdin kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluiden ajankohtaisista asioista, jotka koskettavat kuntaa ja sen asukkaita. Mukana on tietoa palveluista, tapahtumista sekä muista kuntalaisten arkeen vaikuttavista aiheista. Tiedote toimitetaan paikallislehdille ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla kerran kuukaudessa. Seuraava tiedote julkaistaan joulukuussa.
Kiitos yhteisistä vuosista Vihdissä

Työurani vaihe Vihdin kunnassa on tulossa päätökseen, ja siirryn marraskuun aikana uusiin tehtäviin. Lähtöhetki on samalla haikea ja lämmin kiitollisuuden paikka.
Olen saanut tehdä työtä vihtiläisten lasten, nuorten, perheiden, työikäisten ja ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi yhdessä osaavan henkilöstön, luottamushenkilöiden ja lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Näihin vuosiin on mahtunut monia merkityksellisiä kehittämishankkeita ja onnistumisia, kuten Etelä-Nummelan koulukeskuksen rakentuminen, Vihdin museon uudet tilat sekä Kulttuurikeskus Kultsan toiminnan vahvistuminen osaksi kuntalaisten arkea muutamia mainitakseni.
Erityisen arvokasta on kuitenkin ollut arjen yhteistyö, kohtaamiset ja yhteinen tahtotila rakentaa entistä parempaa Vihtiä. Olen saanut kohdata ihmisiä, jotka välittävät kotikunnastaan ja toisistaan. Se on vahvuus, josta Vihti tunnetaan myös tulevaisuudessa.
Haluan kiittää lämpimästi kaikkia vihtiläisiä luottamuksesta, yhteistyöstä ja yhteisistä vuosista. Olen saanut oppia paljon ja kasvaa ammatillisesti tämän yhteisön jäsenenä. Vaikka työpolkuni jatkuu muualla, jää Vihti minulle tärkeäksi, ja vien mukanani paljon hyviä muistoja sekä arvokkaita kohtaamisia.
Toivotan kaikille vihtiläisille hyvinvointia, menestystä ja valoisaa tulevaisuutta.
Lämpimin terveisin
Mari Haapanen
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Vihdissä on edessä nuorisovaltuustovaalit 27 ehdokkaan myötä
Edelliset kunnan laajuiset vaalit olivat 30 vuotta sitten, vuonna 1996.
Tämän syksyn vaaleissa valitaan 10 uutta nuorisovaltuutettua kaudelle 2027-2028
Itse vaalit käydään loppukuusta 24.-27.11.2026.
Äänestys on helppoa, sillä se tehdään sähköisesti Wilman kautta ainakin yläkouluissa ja Vihdin lukiossa ti-to 24.-26.11.
Nummelan nuorisotilalla on lisäksi mahdollisuus lippuäänestykseen perjantaina 27.11. klo 17-20.
Ehdokkaat ja heidän äänestysnumerot löytyvät sivulta: Vihdin nuorisovaltuusto
30 vuotta nuorten vaikuttamista!
Vihdin pääkirjastossa Nummelassa ja kirkonkylän kirjastossa pääsee tutustumaan nuorisovaltuuston matkaan kuvina, uutisina ja teksteinä. 30-vuotisjuhlanäyttely on avoinna 2.–29.11.2026.
Nuorisovaltuuston 30-vuotisgaalaa vietetään perjantaina 20.11.2026 Kuoppanummen koulukeskuksessa.
Tietokirjailijoita vieraana Vihdin kirjastoissa
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja tietokirjailija Henri Vanhanen Vihdin pääkirjastolla 18.11. klo 18.00
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja tietokirjailija Henri Vanhanen saapuu Vihdin pääkirjastolle keskustelemaan siitä miten Suomen turvallisuustilanne on muuttunut ja mitä se tarkoittaa meille?
Vanhasen ajankohtainen luento käsittelee Suomen muuttunutta turvallisuusympäristöä: lähialueidemme turvallisuuskehitystä, geopoliittisia muutoksia sekä niiden vaikutuksia Suomeen, suomalaisiin ja yhteiskuntaan.
Vanhanen avaa turvallisuustilanteen taustoja selkeästi ja ymmärrettävästi sekä tarjoaa näkökulmia siihen, miten maailmantilanteen muutokset näkyvät arjessamme nyt ja tulevaisuudessa.
Terhi Majasalmi – Mitä varallisuus ihmiselle merkitsee? 30.11. klo 18 Vihdin kirkonkylän kirjastolla
Terhi Majasalmi tulee Vihdin kirkonkylän kirjastolle 30.11. klo 18.00 kertomaan siitä mitä varallisuus ihmiselle merkitsee.
Majasalmi on suomalainen varallisuusvalmentaja, kiinteistösijoittaja, sarjayrittäjä ja tietokirjailija. Majasalmi tunnetaan erityisesti naisten taloudellisen itsenäisyyden puolestapuhujana ja suositun Vauras Nainen -yhteisön perustajana. Hän on koulutukseltaan ekonomi ja laillistettu kiinteistönvälittäjä. Majasalmelta on ilmestynyt kolme tietokirjaa Totuus taloudestasi (2012), Koululaisen rahakirja (2016) ja Rikastamo (2018)
Vihdin Kultsan ohjelmistossa marraskuussa
Perjantaina 13.11. klo 18.00 Mikko Alatalo: Hasardihommia – maalaispojan matkakertomus
Uudenlainen elämäkertakonsertti kuljettaa katsojan laulujen, valokuvien ja tarinoidenavulla musiikkineuvos Mikko Alatalon ainutlaatuisen elämäntarinan läpi.
Torstaina 19.11. 2026 klo 17:30 Maisteri Molto ja kaikki kateissa
“Kaikki kateissa!” on koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Maisteri Molto etsii kadonneita soittimia ja tutustuu niiden äänimaailmaan. Maisteri Molton soittimet ovat salaperäisesti kadonneet. Etsintä alkaa ja seikkailu vie Maisteri Molton syvälle metsään.
Lisätietoja tapahtumista: @vihdinkultsa ja Vihdin kulttuurikeskus Kultsa
Hobby Hour -ryhmissä on vielä tilaa
Ilmaiset Hobby Hour -harrastukset ovat käynnistyneet ja suurin osa ryhmistä on pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Uutuuksina tälle lukuvuodelle tarjoamme mm. seuraavia ryhmiä, joissa on vielä hyvin tilaa
- Yläkouluikäisille suunnattu nuorten harrastuskokeilut- ryhmä, jossa pääsee kokeilemaan eri lajeja lyhyissä jaksoissa. Ryhmän sisältönä on mm. crossfit, ratsastus ja tanssi
- Vihdin kirkonkylän kirjastolla tiistaisin kokoontuva roolipelikerho, joka on suunnattu 6.-9.-luokkalaisille. Ryhmään voi tulla koko syyskauden tutustumaan ilman ennakkoilmoittautumista.
- 1.-3.-luokkalaisten perheliikuntaryhmä, missä lapsi pääsee harjoittelemaan ryhmässä toimimista yhdessä oman, tutun aikuisen kanssa. Ryhmä kokoontuu Nummelan koululla maanantaisin klo 16.15-17.00. Ryhmällä on avoimet ovet ma 9.11.
Myös muissa ryhmistä löytyy vapaita paikkoja ja paikkatilanne elää lukuvuoden aikana. Siksi kannattaa ilmoittautua myös varapaikalle, mikäli toivottu harrastusryhmä on täynnä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.vihti.fi/hobbyhour
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 16. – 22.11.
Lapsen oikeuksien viikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Vuoden 2026 teema muistuttaa jokaisen lapsen oikeudesta arvokkuuteen. Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään ja häntä tulee kohdella arvostavasti. (lapsenoikeudet.fi 2026)
Vihdissä teemaviikko näkyy eri tavoin muun muassa varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja nuorisotiloilla. Esimerkiksi Vihdin nuorisotiloilla järjestetään teeman mukainen Kahoot!-tietovisa, jonka ovat suunnitelleet ja laatineet kaksi nuorisopalveluiden TET-harjoittelijaa. Tietovisa on toiminnallinen ja osallistava tapa lisätä tietoutta lapsen oikeuksista, ja sen on todettu olleen jo vuosia yksi suosituimpia ohjelmanumeroita nuorisotiloilla.
Lisää lapsen oikeuksien viikosta täältä: lapsenoikeuksienviikko.fi
