Vihdin museon juhlasalissa on 2.5. esillä näyttely ”Kirje – kosketus kynällä”. Näyttelyssä pääset muistelemaan menneitä vanhojen kirjoitusvälineiden ja kaunokirjoituksen koukeroiden kautta sekä kokeilemaan itse kirjoittamista…
Vihdin museossa on nyt myös pieni kahvila! Kahviautomaatti jauhaa pavut niin tavalliseen papukahviin, vahvaan espressoon kuin lempeään cappucinoon muiden erikoiskahvien lisäksi. Valikoimassa on myös sitruunatee…
Vihdin museo on kesäkautena auki myös viikonloppuisin! Kesäkuussa olemme auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-16. Juhannusaattona ja -päivänä museo on kiinni. Tarkistathan kuitenkin ajantasaisimmat tiedot ja…
Vihdin Museo on avoinna toukokuussa ke–pe klo 12–16. Helatorstaina suljettu. Museo sijaitsee nyt Kuntalassa, vuodelta 1911 peräisin olevassa vanhassa kunnantalossa, Vihdin kirkonkylän keskustassa (Kyläaukio 1).…
Erinomainen joululahjaidea kaikille vihtiläisille on syksyllä ilmestynyt Vihdin murrekirja Eiläisii asjoi. Kirjassa esitellään yli 500 sivun verran Vihdin murretta, sen tarinoita ja taustoja. Äänessä on…
Matti Vilppulan kirjoittama ja Vihdin museon julkaisema Vihdin murrekirja Eiläisii asjoi on ilmestynyt. Kyseessä on 504-sivuinen tietopaketti, jossa 12 1800-luvun lopulla syntynyttä vihtiläistä kertoo muistoja…
Vihdin museon näyttelyt ja museokauppa ovat kiinni Wuosisatamarkkinoiden aikana lauantaina 21.8.2021. Pikku-Pappilan puutarhaan voi kuitenkin tulla levähtämään markkinahumun keskeltä. Puiden katveessa on viihtyisiä istuskeluryhmiä sekä kesäisiä pihapelejä. Pihavitriinissä on esillä kasvienkeruuaiheinen näyttely. Toivottavasti tapaamme uudistuneissa puitteissa vuoden 2022 markkinoilla!
Vihtiläisen paras ystävä 5.5.-27.8.2021 Vuosien varrella Vihdin museossa on törmätty usein vanhoihin valokuviin, joihin on otettu mukaan myös ystävistä parhaat eli koirat ja kissat. Ne…
Vihdin museon näyttelyvitriini Pikku-Pappilan puutarhassa (Kirkkoniementie 1) on päivittynyt kevätasuun. Lasin läpi pääsee ihailemaan esimerkiksi vanhoja pääsiäiskortteja sekä tutustumaan vanhoihin pääsiäiseen ja kevääseen liittyviin uskomuksiin.…