Vihdin nuorisovaltuusto (nuva) on nuorista koostuva vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on toimia vihtiläisten lasten ja nuorten äänitorvena kunnallisessa päätöksenteossa. Nuorisovaltuutetut toimivat tiedon välittäjinä lapsilta ja nuorilta…
Vihdin kunta tukee lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla ilmaisia harrastusryhmiä peruskoululaisille koulupäivien yhteydessä. Toimintaa rahoitetaan Harrastamisen Suomen mallin sekä koulukerhotoiminnan kehittämisen valtionavustuksilla. Suuresta osasta ryhmiä…
Nummelan nuorisotila on auki vielä ennen koulun lukuvuoden alkamista.Nuoriso-ohjaajat ryhmäyttävät kaikki 7.luokkalaiset, joten nuorisotilojen syyskausi käynnistyy muiden tilojen osalta viikolla 35, eli 24.8. alkavalla viikolla.Huomiona,…
Retki Hiidenlinna Park Resort – Sisumetsän seikkailupuistoon perjantaina 12.6.2026. Retki on suunnattu 12-17-vuotiaille. Retken hinta on 20 € (sis. lipun ja matkat). Retkellä on omakustanteinen…
Vielä ehtii ilmoittautua – tule sinäkin leirille!4.-6.-luokkalaisten Nummelan kesäleirille 1.-5.6.6.-9.-luokkalaisten nuorten leirille Nummelassa 15.-17.6. 4.-6.-luokkalaisten kirkonkylän kesäleirille 8.-12.6. voi ilmoittautua varapaikalle. Viiden päivän leirihinta on…
Nuorisopalvelut järjestää kevään tapahtumana Turnausillan Nummelan nuorisotilalla perjantaina 8.5.2026 klo 17.00-21.00. Turnausilta on avoin kaikille Vihdin nuorisotilakävijöille 6.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin. Tapahtumapäivänä nuorisotilat Mestassa (koko päivä) sekä…