Avustukset
Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan, liikunta- ja nuorisojärjestöjen yleisavustukset, kohdeavustukset sekä nuorten vapaiden toimintaryhmien avustusten hakuajat lisätietoineen ja linkit hakulomakkeille löydät tältä sivulta.
Yleisavustus 2022 – tilitys
Yleisavustuksen käytöstä tulee raportoida seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä. Raportti sisältää:
- toimintakertomuksen
- tuloslaskelman (tulee sisältää tilintarkastusmerkinnän sekä johtokunnan/hallituksen allekirjoitukset)
- taseen
- tilin- tai toiminnantarkastajien lausunnon toimintakaudelta, jolle avustus on saatu
Mikäli raporttia ei toimiteta annettujen ohjeiden mukaisesti, peritään myönnetty avustus takaisin. Osa myönnetystä avustussummasta voidaan periä takaisin, jos avustuksen myöntämisperusteet ovat merkittävästi muuttuneet. Päätöksen takaisinperinnästä tekee avustuksen myöntänyt lautakunta.
Kohdeavustus 2022 – tilitys
Kohdeavustusten käytöstä tulee raportoida myöntämisvuoden aikana 12.12. mennessä. Raportointi tulee tehdä sähköisesti ja siihen tulee liittää kopiot maksetuista laskuista, joita tulee olla vähintään maksetun avustuksen verran. Raportoinnissa tulee ilmoittaa toteutuneen kohteen menot sekä tulot. Raportoinnin yhteydessä hyväksytään vain lautakunnan päätöksen mukaiseen kohteeseen liittyvät kustannukset ja Vihdin kunnan avustus- ja stipendisäännön mukaiset menoerät.
Tilityslomakkeen löydät tästä.
Avustushaku vuodelle 2023
Vihdin kunnan kulttuuri- ja kansalaistoiminnan, liikunta- ja nuorisojärjestöjen yleisavustukset, kohdeavustukset ja nuorten vapaiden toimintaryhmien kohdeavustukset sekä hyvinvointi ja tapahtuma-avustukset ovat haettavana. Yleisavustusten hakuaika on 1.–31.12.2022. Kohde-, hyvinvointi- ja tapahtuma-avustuksilla on jatkuva haku. Hakemus tehdään sähköisellä lomakkeella. Löydät kultakin lomakkeelta myös tarkemmat hakuun liittyvät ohjeet.
Liikunnan yleisavustusta on oikeutettu hakemaan rekisteröity yhdistys. Hakijoiden on otettava toiminnassaan huomioon urheilun eettiset periaatteet ja niiden sääntöjen mukaisena pääasiallisena tarkoituksena on liikunnan järjestäminen tai muu liikuntaa edistävä toiminta.
Yleisavustaminen kohdistuu toiminnan vaikuttavuuteen ja laajuuteen (70 %) sekä toiminnan aiheuttamiin kuluihin (30 %). Vaikuttavuutta ja laajuutta arvioidaan toimintaan osallistuvien määrän, toimintakertojen sekä toiminnan tavoitteiden avulla. Kaiken Vihdin kunnan avustaman toiminnan tavoitteena on tukea kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja mahdollisuutta aktiiviseen elämään. Lisäksi liikunnan yleisavustusten toiminnan vaikuttavuudessa painotetaan alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten osuutta toimintaan osallistuneista painoarvolla 80/100.
Hyvinvointiavustus 2023
Hyvinvointiavustuksilla on jatkuva haku. Avustussäännön mukaisesti päätös hyvinvointiavustuksen myöntämisestä tehdään vähintään 2 kertaa vuodessa. Hyvinvointiavustusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset ja vapaat toimintaryhmät, joiden kotipaikka on Vihti, tai joiden toiminta kohdistuu Vihtiin ja vihtiläisiin.
Hyvinvointiavustusta voi hakea kuntalaisten hyvinvointia tukeviin hankkeisiin, jotka ovat kestoltaan vähintään vuoden mittaisia. Kunnanhallitus määrittää joka toinen vuosi tulevien vuosien pääteemat hyvinvointiavustukselle, kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Pääteemat määrittelevät, millaiselle toiminalle tai hankkeelle hyvinvointiavustusta vuosittain myönnetään.
Vuonna 2023 hyvinvointiavustuksen pääteemat ovat samat kuin vuonna 2022:
1. Työikäiset:
– mielen hyvinvoinnin lisääminen
– työikäisten mielekäs toiminta ja liikunnan lisääminen vapaa-ajalla
2. Ikäihmiset:
– ikäihmisten osallisuuden ja arkiaktiivisuuden lisääminen
Hyvinvointiavustuksen jaossa painotetaan vaihtuvien pääteemojen lisäksi aina seuraavia asioita:
– toiminta edistää hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta
– toiminta ehkäisee syrjäytymistä
– toiminta kaventaa eri väestöryhmien hyvinvointi- ja terveyseroja
– toiminta lisää yhteisöllisyyttä
Hyvinvointiavustuksen käytöstä tulee raportoida viimeistään kaksi kuukautta hankehakemuksessa ilmoitetun hankkeen päättymispäivän jälkeen. Raportissa tulee ilmoittaa toteutuneen kohteen menot sekä tulot sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen. Raportoinnin yhteydessä hyväksytään vain lautakunnan päätöksen mukaiseen kohteeseen liittyvät kustannukset ja Vihdin kunnan avustus- ja stipendisäännön mukaiset menoerät.
Hyvinvointiavustusta koskee raportointivelvollisuus hankkeen toteutumisesta. Raportointivelvollisuudesta määrätään tarkemmin hyvinvointiavustuksen myöntämistä koskevassa päätöksessä. Lisätietoja hyvinvointiavustuksesta antaa sivistys- ja hyvinvointijohtaja.
Avustusten yleiset ohjeet ja periaatteet
Samalle hakijalle avustusta myönnetään vain yhden lautakunnan määrärahoista. Poikkeuksena ovat hyvinvointiavustus ja tapahtuma-avustus, joita voidaan myöntää hakijalle, joka on saanut jotain muuta avustusta eri lautakunnalta.
- Yleisavustus saa kattaa enintään 85 % hakijan talousarvion kokonaiskuluista.
- Kohdeavustuksia ei myönnetä: kaupalliseen kustannus- ja julkaisutoimintaan, opinnäytetöiden tekemiseen, alkoholi-, elintarvike- ja ruokailukustannuksiin.
- Tapahtuma-avustusta ei myönnetä: yöpymis- ja matkakuluihin, lukuun ottamatta esiintyjien ja asiantuntijoiden veloittamia kuluja, alkoholi-, elintarvike- ja ruokailukustannuksiin
Hakuilmoitus julkaistaan paikallislehdessä ja kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla. Avustuksia haetaan sähköisellä hakemuslomakkeella, joka löytyy kunnan kotisivuilta.
Yleisavustusten sähköinen haku päättyy pääsääntöisesti edellisen vuoden loppuun mennessä, ellei ao. toimielin toisin päätä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Kohdeavustuksilla ja hyvinvointiavustuksilla on jatkuva haku. Päätökset hakemusten myöntämisestä tehdään kaksi kertaa vuodessa. Hakemusten viimeinen jättöpäivä julkaistaan kunnan internetsivuilla. Kohdeavustusta on oikeutettu hakemaan järjestö tai vapaa toimintaryhmä.
Tapahtuma-avustusten haku on jatkuva. Päätökset tapahtuma-avustusten myöntämisestä tehdään kunnanhallituksen kokousten aikataulujen mukaan.
Sähköiset lomakkeet
Yleisavustus, liikunta 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/760FEC88FE2EDCBB
Yleisavustus, nuoriso 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/A270BCE150254B06
Yleisavustus, kulttuuri ja kansalaistoiminta 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/B866D0AF27B4C020
Kohdeavustus 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/B8A12DE28D561798
Tapahtuma-avustus 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/3705DFBB5EF6FF47
Hyvinvointiavustus 2023
https://link.webropolsurveys.com/S/327299BA6F89C724
Lisätietoja antavat
- kulttuurituottaja Tommi Muhli 044 767 4627
- liikuntapäällikkö Sari Sarpaneva 050 592 0415
- nuorisopäällikkö Sampo Anttila 044 767 4479
- sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen 050 537 3340
Viimeksi päivitetty 17.03.2023