Vihdin Vedelle uusi sähköauto
Vihdin Vesi hankki syyskuussa uuden sähköauton vesituotannon ajoja varten. – Sähköautoa oli mietitty jo pidemmän aikaa, ja nyt kun tuli auton uusimistarve, niin päätettiin tarttua…
Vihti kk-Otalampi-Myyrmäki linja-autovuorojen kysely
Vastaa kyselyyn 15.11.2020 mennessä
Meritien sillalla tarkastus keskiviikkona 4.11. klo 8-16
Meritien sillalla tullaan toteuttamaan tarkastus keskiviikkona 4.11. klo 8-16 välisenä aikana. Työn aikana sillan itäpäästä länteen päin olevat kaistat suljetaan vuorotellen liikenteeltä ja käytössä on…
Kuoppanummen koulussa 1. luokalla altistuminen koronavirukselle
Kuoppanummen koulussa 1. luokalla on todettu altistuminen koronavirukselle. Tämän vuoksi yksi luokka ja altistuneet opettajat on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.Koulu on tiedottanut asiasta altistuneita ja…
Osallistu järjestöstrategian valmisteluun vastaamalla kyselyymme
Vihdin kunta haluaa strategiansa mukaisesti olla mahdollistaja sille toiminnalle, jota kuntalaiset itse tekevät. Merkittävä osa kuntalaisten aktiivisuudesta kanavoituu järjestöissä ja erilaisissa toimintaryhmissä tehtävään työhön. Keskeisenä tavoitteenamme onkin järjestöjen ja järjestöyhteistyön kehittäminen. Kolmannen sektorin ja kuntaorganisaation välisen yhteistyön koordinointia varten valmisteilla on järjestöstrategia, jonka tavoitteena on linjata järjestöyhteistyön keskeiset periaatteet.
Veljekset ja varhaiskasvatus
Ojakkalan päiväkoti on elokuun alusta alkaen toiminut päiväkotirakennuksessa tehtävien korjaustöiden vuoksi väistötiloissa kolmessa eri toimipisteessä eri puolilla Vihtiä. Ojakkalan päiväkodin sijainti on ihanteellinen – lähellä…
Mahdollinen altistuminen koronavirukselle Vihdin kuntosalilla 25.10.
Vihdin kuntosalilla sunnuntaina 25.10.2020 klo 16.00-18.00 välisenä aikana asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Mikäli olet ollut paikalla kyseisenä ajankohtana ilman kasvomaskia, seuraa erityisen tarkkaan saatko…
Kunnanhallituksen kokous 27.10.2020
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 2.11.2020. Kunnanhallituksen päätökset…
Kenelle kirja kuuluu – Museon näyttely pääkirjastossa
Kenelle kirja kuuluu 3.11.-26.11.2020 Kenelle kirja kuuluu -näyttely on esillä Vihdin pääkirjastossa Nummelassa marraskuun ajan. Näyttelyssä esitellään sitä, miten kirjaan on voitu eri tavoilla ja…
Kunnanhallituksen päätökset 26.10.2020
Kunnanhallituksen päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin ja täydennyksin: asia 5 Vihdin kunnan lausunto Uudenmaan ELY- keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta (TLS) vuosille 2021–2024 Käsittely: Keskustelun kuluessa…