Vihdin kunta on ottanut käyttöön uuden sähköisen asiakaspalautejärjestelmän. Sen kautta voi esittää kysymyksiä tai antaa palautetta kunnan palveluista. Lomakkeella valitaan aihe, johon yhteydenotto liittyy. Valinnan…
Jos Vihtiin on saatu talven tuntua tällä viikolla jo aikas mukavasti, niin kyllä sitä jouluakin voi jo vähitellen alkaa hehkutella! Viikon päästä (28.11.) Vihdin kirkonkylällä…
Vihdin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vietetään joululomaa 20.12.2025-6.1.2026. Esiopetusta ei järjestetä joululoman aikana. Huoltajien tulee varata lapsensa hoitopäivät ja ilmoittaa mahdolliset poissaolot Vesa – palvelussa joululoman…
Vihdin kunta on ottanut kotisivuillaan käyttöön tekoälyä hyödyntävän työkalun, joka mahdollistaa sivuston lukemisen ja kuuntelemisen välittömänä käännöksenä kaikkiaan kuudella kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi, ukrainaksi…
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän tai maakaasua käyttävän kaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustuksen määrä on aina joko 2 500…
Nummelan venerannan saneeraus alkaa joulukuun alussa. Työmaan valmistelevia tehtäviä voidaan tehdä jo ennakkoon. Työmaalle rajatulle alueelle on pääsy kielletty, rantaan pääsevät vain pelastusajoneuvot. Myös laitureille…
Vihdin varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä on päivitetty. Cgi Vesa on Vihdin varhaiskasvatuksen asiakkaiden käytössä perjantaista 21.11.2025 alkaen. eAsiointi on sulkeutunut. Linkki Vesaan.Löydät Vesan appin älypuhelimeen sovelluskaupasta nimellä…
Vihdin Kunnanvaltuusto on 29.9.2025 § 87 hyväksynyt kaavan N210, Nummelan korttelin 57 osaa koskevan Harmoonitehtaan asemakaavamuutoksen. Asemakaava on tullut voimaan 19.11.2025. Kaavamuutos mahdollistaa rivitalorakentamista Asemantien…
Vihdin kunnanhallitus päätti maanantaina 17. marraskuuta järjestetyssä kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle Länsirata Oy:n osakassopimuksen ja siihen liittyvän rahoitussitoumuksen hyväksymistä ratahankkeen rakentamisvaiheen käynnistämiseksi. Vihdin kunnanvaltuusto käsittelee asiaa…
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 24.11.2025. Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina…